Pessimismiä ja hyvän mielen hyppyjä

Nyt, kun olen taas käynyt ratsastamassa, huomaan, että en enää oikeastaan kirjoita muusta kuin hevosista. Ehkä olen synnynnäisesti hevosbloggaaja, eikä minusta saa lifestylebloggaajaa, vaikka kuinka yrittäisi. Noh.. Lukekoot ne joita kiinnostaa, ja jättäkööt ne lukematta, joita ei kiinnosta.

Lauantaina oli taas Sanna-Kaisan kouluvalmennukset, joissa ratsastin Komeetan kanssa. Menin tälläkin kertaa kangilla, tosin tällä kertaa meillä oli aavistuksen ohuempi bridong- ja kankikuolain. Loppujen lopuksi kyllä totesin, että ne aavistuksen paksummat kuolaimet sopivat Komille paremmin, ja se tukeutui niiden kanssa helpomppi kuolaimeen.

Treenattiin valmennuksessa etuosan ratsastusta ensin avotaivutuksilla ja myöhemmin puolikkailla takaosakäännöksillä. Avot sujuivat ravissa aika hyvin, mutta käynnissä oli vähän ongelmia, että taivutuksen lisäksi myös eteenpäinpyrkimys säilyi. Takaosakäännökset sujuivat toiseen kierrokseen ihan kohtalaisesti, mutta toiseen vähän huonommin.

Valmennuksen jälkeen oma fiilis oli vähän huono ja tuntui, että kaikki meni tosi huonosti, enkä osannut ratsastaa yhtään. Sanna kuitenkin totesi, että olihan siellä paljon hyviäkin pätkiä, eikä meno ollut ollenkaan huonoa. Omasta ratsastuksestani puuttui ehkä se tietty jämäkkyys ja määrätietoisuus, mikä minulla on normaalisti, mutta en kuulemma nytkään huonosti ratsastanut.

Jään usein helposti huonosti menneiden pätkien jälkeen ajattelemaan vaan niitä, enkä muista enää ollenkaan, että jotkut asiat menivät myös ihan hyvin. Pitäisi opetella hieman armollisemmaksi itseään kohtaan ja alkaa etsiä niitä positiivisia asioita negatiivisten sijaan. Minkäs sille mahtaa, jos on vähän pessimisti.

Eilen saatiinkin sitten hetkeksi hengähdystauko kouluratsastuksesta, kun hypättiin tunnilla maastoesteitä. Hyppäsin tutulla ja turvallisella Komeetalla ja kaikki meni oikeastaan aikalailla hyvin. Kom on niin varma ja turvallinen - muttei onneksi kuitenkaan pystyynkuollut - esteratsu, että ei itse tarvi kuin ratsastaa hyvässä temmossa kohti estettä, niin hevonen melkein itse hoitaa loput. Tietysti ihan hyvä olla itsekin hereillä, kun ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä mitä sattuu. Eilenkin löin itseäni raipalla huuleen, kun hevonen pelästyi puskasta hyppäävää kissaa...

Oli ihan hauskaa hypätä, vaikka eivät nuo maastoesteet kovin suuria tai kummallisia olekaan. Ensi viikolla jatketaan myös hyppyharjoituksia, koska lupauduin menemään milli-tallin harjoituskisoihin Komeetan kanssa. Jännää!

21.8.2011 eli tasan kolme vuotta eilistä aiemmin maastoestetreeneissä Komin kanssa