Hyvän mielen Antero

Inhoan syksyä. Jotenkin kaikki energia ja into loppuu kuin seinään heti kun ilmat viilenevät ja yhä aiemmin ja aiemmin tulee pimeää illalla. Sinänsä opiskeluiden jatkaminen kesän jälkeen on ollut kyllä kivaa, ja erityisesti kun näin syksyllä on myös niitä bileitä kohtalaisesti, mutta kuitenkin erityisesti tämä Friitala-projekti on syönyt hermoja ja pistänyt stressitasot nousemaan. Kroppa tavallaan sanoikin jo stop, ja sairastelin vähän syysflunssaa ja sellaista.

Piristystä pimeneviin iltoihin tuo kuitenkin ratsastus ja erityisesti Antero. Viime torstaina kävin herran selässä vähän kokeilemassa, miten se reagoi kannuksiin ja samalla treenattiin lauantaina kisoja varten. Muuten meni ihan kohtalaisesti, mutta oikean laukan kanssa oli paljon ongelmia. Tai ei sinänsä oikean laukan kanssa, vaan sen nostamisen kanssa. Se tuntuu olevan jotenkin hankala juttu, mutta kyllä sieltä loppujen lopuksi saatiin kummatkin laukat nousemaan. Tyylikkyydestä ei kyllä voida puhua...

Lauantaina olikin sitten jännä päivä. En normaalisti ole mikään kisajännittäjä tai jännittäjä muutenkaan. Stressata osaan kyllä monista asioista, mutta harvemmin koen jännittäväni hirveän paljoa. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että lauantai jännitti. En ollut ennen lauantaita kunnolla tavannut Anteron omistajia ja tiesin heidän olevan paikalla lauantaina, joten se ehkä loi hieman paineita.

Hengissä kuitenkin selvittiin ja nyt ollaan taas yhtä kokemusta rikkaampia. C:n rata meni aika aika säheltämiseksi, koska olin raviohjelman ajan sihteerinä, enkä ehtinyt verkkaamaan ihan niin paljoa kuin olisin ehkä halunnut. Olin koko verryttelyn ja radan ajan todella jännittynyt itse, joten tämä tietysti heijastui myös Anteroon. Kuten aiemmin jo olin ajatellut, muodostuivat laukat meidän isoksi kompastuskiveksemme. Oikeat laukat kyllä nousivat, vähän turhankin hyvin, nimittäin nyt Antero tarjosi oikeaa laukkaa jopa silloin kuin olisi pitänyt nostaa vasen. Raviosuus sen sijaan meni ihan kiitettävästi ja pätkittäin hevonen tuntui ihan hyvältä, tämän vuoksi saatiin huonosta laukkaohjelmasta huolimatta jopa 57,78%.

Päivän toiseen rataan minulla oli huomattavasti enemmän aikaa valmistautua ja sain ihan rauhassa valmistautua suoritukseen. Kävinkin ennen varsinaista maneesissa ollutta verryttelyaikaa kentällä yksinäni ratsastamassa Anteron ihan rennoksi ja maneesiin mennessä aloin vasta herätellä sitä varsinaista suoritusta varten. Tämä toimi ihan hyvin ja Kn sujui huomattavasti paremmin. Läpi ohjelman hevonen oli hitusen jännittynyt ja se olisi saanut liikkua paremmin läpi selän. Kuitenkin saatiin kaikki suoritettua ja myös laukat nousivat silloin kuin piti ja pysyivät yllä niin kauan kuin oli tarkoituskin. Ainoa asia, minkä vuoksi tuota radasta jäi vähän huono maku, on minun istuntani. Maneesissa verkassa omaan selkääni alkoi jostain syystä sattua ihan tajuttomasti ja ratsastin koko radan vähän hammasta purren, enkä pystynyt istumaan kunnolla. En tiedä mistä tuo selkäkipu taas tuli, kun se on pitkään ollut poissa...

Jälkimmäisestä radasta saatiin loppujen lopuksi prosentteja 60,4. Tämä ei yltänyt sijoituksille, mutta eipä me niitä lähdetykään hakemaan. Jos olisin halunnut voittaa tai edes sijoittua, olisin valinnut tallista ratsukseni jonkun muun hevosen tai mennyt raviohjelman Anteron kanssa. Tärkeämpää on kuitenkin kehittyä ja saada uusia kokemuksia. Uusia kokemuksia menemme Anteroisen kanssa hakemaan myös ensi lauantaina, kun Zilpalla on harjoituskilpailut. Ilmoittauduin Antsan kanssa raviohjelmaan ja helppoon C:hen. Ei ole mitään käsitystä, miten tuo eläin vieraassa paikassa käyttäytyy, mutta ehkäpä se selviää sitten lauantaina.

Mietin pitkään kehtaanko julkaista videoita noista radoista, mutta menkööt. Antakaa kuitenkin anteeksi, kyseessä on vasta kolmas kerta kyseisen hevosen selässä ja kaiken lisäksi Antero on nuori hevonen, jolle kaikki kilpailut ja muut ovat vielä ihan uusia juttuja.