Onnellinen

Vietän tällä hetkellä kahdenkeskistä laatuaikaa rakkaan koirani kanssa uudessa asunnossa - tai siis uudessa kodissa. Tavaroita on ympärillä ihan sikin sokin, huonekaluja puuttuu ja muutenkin kaikki on vielä ihan kesken. Silti ja siitä huolimatta, täällä tuntuu ihan kodilta. Siitä asti, kun Eeron kanssa tätä kämppää tultiin katsomaan, on tämä paikka tuntunut kodilta. Ja nimenomaan meidän kolmen kodilta. Minä, Eero ja koira. Meidän pikkuperhe. Hih.

En tällä hetkellä voisi olla onnellisempi. Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että asiat ovat niin kuin kuuluukin. Ehkä olen vihdoinkin löytänyt oman itseni ja oman paikkani. Kauan siihen on mennytkin. Tasan kuukauden päästä tulee nimittäin ikää mittariin 21 vuotta. Toisin kuin vuosi sitten, nyt ei ole minkäänlaista ikäkriisiä. Tästä se elämä vasta alkaa.

Eilen illalla nauroin Eerolle kuinka hänen kasvoillaan on koko tämän viikon ollut sellainen tietynlainen kestohymy, enkä voi sanoa itsekään olleeni kovinkaan huonolla tuulella viimeiseen viikkoon. Selvittiin hymyillen jopa meidän Linnanmäen reissusta ja kävimme vielä Ikeassakin ilman minkäänlaisia parisuhdekriisejä. Saavutus sekin.