Oo siellä jossain mun

"Odotanko turhaan sua sittenkin,

mitä jos vaan käy niin kuin muillekin. 

Välimatka piinaa ja painaa mua. 

Kuka päättää, ketkä saa onnistua.

 Oo siellä jossain mun."

Tota biisiä, myös pmmp:n versiona, ja noita sanoja oon pyöritelly mun mielessä koko Eeron armeijan ajan eli heinäkuusta asti, mutta nyt viime tiistain jälkeen vielä erityisen paljon. Eero siis ilmoitti tiistaina päässeensä RUKkiin, ja Haminaan siirtyminen on edessä ilmeisesti perjantaina. Mun pitäis kai olla ilonen. Tai toisaalta, kyllä mä oonkin ilonen Eeron puolesta, se reserviupseerikouluun pääseminen kun on ollu tavoitteena alusta asti. Tietysti odotan myös innolla sitä paljon puhuttua kurssijuhlaa, joka on sitten tammikuun alussa. Päälimmäisenä on kuitenkin ajatus, että Hamina on ihan vastakkaisella puolella Suomea kuin Pori. Nyt jo tuntuu, että ne viikonloppulomat menee ihan tajuttoman nopeesti, niin saati sitten kun toisen pitää ensin matkustaa toiselle puolelle Suomea, että edes nähdään.

Sitä toisen läheisyyttä kaipaa taas ihan eri tavalla, kun ulkona on kylmää, märkää ja pimeää, ja lähes kaikki vapaa-aika tulee vietettyä yksin täällä omassa pienessä kämpässä. Lisäksi kaipaan ihmistä, jonka kanssa jutella, keskustella ja vaihtaa kuulumisia. Tottakai mulla on kavereita, joiden kanssa jutella, mutta esimerkiksi kouluun liittyvistä jutuista olisi joskus ihan kiva puhua jonkun muunkin kuin luokkakavereiden kanssa. Whatsappin välityksellä on ihan eri asia kertoa asioista ja varsinkin kun toinen ei edes saa/pysty koko ajan käyttämään puhelinta ja keskustelemaan asioista silloin kuin ne olisivat ajankohtaisia. Viikonloppuna, kun nähdään - jos nähdään - on hirveän vaikeaa alkaa selittää, miten viikko on sujunut, kun ei enää yksinkertaisesti muista edes mitä on maanantaina tehnyt.

Ajatukset on niin sekasin muutenkin. Lähipiirissä ja ympärillä tuntuu koko ajan tapahtuvan järkyttävän paljon kaikkea, vaikeitakin asioita, ja tuntuu, että haluaisi jotenkin vain sulkea kaiken pahan pois elämästään ja yrittää olla ja elää kuin kaikki olisi täydellistä ja ihanaa. Elämä ja sen karu todellisuus ahdistaa, mutta ei kai se auta kuin hyväksyä tosiasiat ja jatkaa eteenpäin.