Minullakin on vain kaksi kättä

Lukuisia uutisia, monia blogikirjoituksia, kymmeniä twiittejä ja Facebook-päivityksiä. Jos joku on onnistunut välttymään kaikelta tiedolta koskien Vain kaksi kättä -kamppanjaa, ihmettelen suuresti. Kyse on siis mielenilmauksesta, jossa vastustetaan hallituksen varhaiskasvatukseen kaavailemia leikkauksia. Myös minä olen allekirjoittanut adressin, jonka löydät täältä.

Tasan viikko sitten minulla oli kuusi viikkoa kestäneen päiväkotiharjoittelun viimeinen päivä. Kokonaiskuva päiväkodin arjesta on siis vielä suhteellisen hyvin muistissa. Tuo arki on nyt jo kiireistä ja henkilökunta on kovan kuormituksen alla. Sijaisia ei ole ja opiskelijoita käytetään - vaikka ei saisi - työvoimana siinä missä muitakin aikuisia. On sinäsä imartelevaa, että minäkin kuulin harjoitteluni aikana useamman kerran lauseen: "onneksi meillä on hyvä opiskelija", mutta väkisinkin alkaa miettiä, että mitä jos minä en olisi ollut paikalla tai jos olisin ollut jotain muuta kuin hyvä.

Vain kaksi kättä -kamppanjan tärkein tarkoitus on ajaa työntekijöiden asemaa ja mahdollistaa sellaiset työolosuhteet, että lapset saisivat laadukasta varhaiskasvatusta lasten tarhaamisen sijaan. Minulla ei ole lapsia, enkä ole työskennellyt päivääkään palkallisena päiväkodissa, enkä näiltä osin siis suoraan kuulu kamppanjan kohderyhmään. Haluan kuitenkin tuoda esiin myös meidän opiskelijoiden näkökulmaa. Minä olen tulevaisuuden varhaiskasvattaja. Minullakin on vain kaksi kättä, joilla tehdä töitä tulevaisuudessa. Näiden kahden käden lisäksi haluaisin tehdä työtä myös sydämelläni.

Opiskeluaikana ja erityisesti harjoitteluiden aikana opimme ja kasvamme hiljalleen ammattilaisiksi ja varhaiskasvattajiksi. Opiskellessa tarkoitus on tutustua ja oppia, saada ohjausta jo kyseistä ammattia harjoittavalta kasvattajalta ja kehittää omaa tietotaitoa ja osaamista. Päiväkodissa työntekijät eli meidän harjoitteluiden ohjaajat ovat kiireisiä. Aikaa on hädintuskin hoitaa omat työtehtävänsä, joten miten on opiskelijoiden ohjauksen laita? En tosiaankaan tuomitse oman harjoitteluni ohjaajaa tai väitä, että hän ei olisi huomioinut minua riittävästi. Päinvastoin, minulla oli mitä ihanin ohjaaja ja opin paljon, mutta tiedän minun opiskelijana aiheuttaneen hänelle lisätyötä.

Jos meille opiskelijoille ei harjoitteluissamme ole aikaa, mikä on varhaiskasvattajien taso tulevaisuudessa? Minä en haluaisi jo opiskeluaikanani omaksua niin sanottua liukuhihnamallia, jossa lapsia käsitellään kuin liukuhihnatavaraa. Se, että kasvatetaan ryhmäkokoja ja vähennetään henkilöstöä, ei pitkällä tähtäimellä säästä yhtään mitään. Jokainen lapsi ansaitsee laadukasta varhaiskasvatusta. Lapsissa kasvaa tulevaisuus. Ei pilata tulevaisuuttamme pilaamalla päivähoitojärjestelmäämme.