Rodeoratsastusta, kouluratsastusta ja joululoma!

Jotenkin se aika on kulunut niin nopeasti, että viime viikon torstaina toivoteltiin luokkakavereille hyvät joululomat. Mieletöntä. Syksy on ollut pitkä ja raskas, mutta pikkuhiljaa alkaa taas elämä voittaa. Nyt viimeistä yhteistä ryhmätyötä tehdessä löysin jopa kadoksissa ollutta koulumotivaatiotani jostakin ja olin oikeasti tosi kiinnostunut tuon tehtävän tekemisestä. Jokaisen ryhmäläisen piti lukea Vuorovaikutuksellinen tukeminen -kirja ja sen lisäksi annetusta listasta kaikki valitsivat vielä toisen kirjan luettavaksi. Itse luin Ross W. Greenen "Koulun hukkaamat lapset: opas käytösongelmaisten lasten auttamiseksi". Mielenkiintoinen teos, josta voisin ehkä kirjoittaa ihan omaakin postausta jossain vaiheessa.

Viime viikon torstaina olin myös Anteron kanssa treenaamassa lauantaina olleita koulukisoja varten. Torstaina sujuikin ihan hyvin ja hyvällä mielellä lauantaina Eero mukanani lähdin tallille. Loppujen lopuksi ei kyllä sitten päästy starttaamaan lauantaina ollenkaan. Anterolla oli hivenen ylimäärästä virtaa ja ehdin olla sen selässä ehkä reilut viisi minuuttia ennen kuin se linkosi minut sieltä alas. Herra Hannover oli jo ennen minun kyytiin nousemistani pelleillyt jotain omistajiensa kanssa ja meninkin hevosen selkään suunniteltua aiemmin, koska Anteron omistajan tytär ei enää uskaltanut tuon kahelin selässä olla - ja ihan syystä.

Menin hevosen kanssa kentälle tarkoituksena saada se vähän rauhottumaan, mutta muistaakseni ensimmäisen kävelykierroksen aikana se päätti kokeilla miltä tuntuu seistä pelkillä takatassuilla. Eipä siinä mitään, jatkettiin hetken aikaa ravissa ihan ok, kunnes Antero yhtäkkiä päättikin vetäistä järkyttävät rodeot. En ihan ollut valmistautunut tuollaiseen, joten tulin sieltä sitten aika vauhdilla alas - ja suoraan ainoaan kohtaan, jossa kentän pohja oli kova ja jäinen. Auts. Lopputuloksena melkein nyrkin kokoinen mustelma vasemmassa lonkassa, lisää mustelmia samaisen jalan polvessa, leuka auki, selkä entistä kipeämpi ja Sepon kanssa kaksi vuotta sitten loukattu oikea käsi taas kipeä.

Anterohan pääsi sitten tippumiseni jälkeen karkaamaan kentältä ja kun lopulta saatiin tallin pihalla juoksennellut hevonen kiinni, päätettiin sen omistajan kanssa odottaa kunnes kisat loppuu, päästää hevonen irti maneesiin purkamaan enimmät höyryt pois ja sen jälkeen vielä minä ratsastin sen. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ei menneet kisat ihan niin kuin piti, mutta loppujen lopuksi Antsa oli ihan ok ratsastaa.

Tämän viikon keskiviikkona pääsin jälleen testailemaan rodeoratsastajan taitojani, tosin hieman turvallisemmissa olosuhteissa. Meillä oli nimittäin opiskelijoiden pikkujoulut Cabaretissa ja paikalla oli myös rodeohärkä. Ennen iltaa ajattelin, että en uskalla sen kyytiin kipeän selkäni kanssa mennä, mutta sitten, kun olin ennen baariin lähtöä ottanut vähän särkylääkettä ja nauttinut muutaman annoksen alkoholia, oli mieli toinen.

Hauskaa oli ja pysyin härän selässä käyneistä naisista kyydissä pisimpään eli huikeat 15 sekuntia. Tällä päästiin finaaliin, jossa ei kyllä voittoa irronnut, mutta lohdutuspalkinnoksi sain sentään yhden drinkkilipun. Näin jälkeenpäin voinen todeta, että olisi ehkä kannattanut jättää väliin tuon selän takia, mutta tehty mikä tehty.


Eilen torstaina ratsastin valmennuksessa Anteron sijaan Leialla. Olin etukäteen pyytänyt, josko saisin alleni poikkeuksellisesti vähän turvallisemman hevosen, kun en nyt ihan lopullisesti haluaisi kroppaani kuitenkaan hajottaa.

Valmennus ei sujunut mitenkään loistavasti ja olen Lellillä ratsastanut paremminkin, mutta näin pitkän tauon jälkeen hyväksyttäköön se, että kuski oli vähän hukassa. Leia on niin erilainen kuin Antero. Lellin kanssa saa pitää todella vahvan tuntuman, sille ei saa antaa yhtään turhaan tilaa edestä ja ulkoapujen tärkeyttä ei voi kyseisen tamman kanssa unohtaa hetkeksikään. Ilmaiseksi ei saa mitään, mutta sitten kun tuo hevonen antaa edes pieniä välähdyksiä kapasiteetistaan, niin siinä saa olla hymy korvissa seuraavan viikon. On se vaan hieno.

Pitkästä aikaa oli myös hienoa ratsastaa hevosella, josta tietää, että sen osaaminen ei ole este ja kaikki virheet mitä tulee, johtuu pelkästään ratsastajasta. Treenattiin muun muassa pysähdyksiä laukasta ja laukannostoja pysähdyksestä ja vastalaukkakaarteita. Anteron kanssa on saavutus, että saa edes oikean laukan nousemaan, niin oli outoa, että jos hevonen vastalaukkaa tehdessä vaihtoi itse laukan myötäiseksi, huusi Ellu vaihtamaan laukan takaisin ja tosiaan sen laukan pystyi ihan pienillä avuilla vaihtamaan ilman mitään hyppypomppuloikkaräpellyksiä.