Kuka järjestäis mun elämän?

Kaikki on ihan sekaisin. Kaikkea pitäis ajatella, suunnitella ja toteuttaa, mutta mitään en saa aikaiseksi. Kalenterissa on ihan liikaa merkintöjä ja niiden merkintöjen lisäks pitäisi vielä tehdä muun muassa englannin tehtäviä ja sellaista. Vähän pitäisi yrittää miettiä kesää ja opintojen rahoittamistakin, mutta ei jaksaisi.

Mun päivissä ei tapahdu mitään ihmeellistä. Suurimmaksi osaksi oon koulussa tai sitten nuokkarilla. Tosin nyt olin kyllä vähän pidennetyn viikonlopun Punkalaitumella, kun lähdin sinne jo perjantaina kahdentoista aikaan ja tulin eilen iltapäivällä Eeron kanssa takaisin Poriin. Vietettiin oikein kunnon rentoutumispäivää Eeron kanssa, kun käytiin ensin leffassa katsomassa se Ei kiitos -elokuva ja sen jälkeen syömässä Amarillossa. En ole mikään suuri elokuvien ystävä, koska en yksinkertaisesti vaan jaksa keskittyä ja istua paikallani niin kauaa putkeen, mutta kyllä tuo leffa ihan katsottava oli.

Loppuviikko kuluu aika pitkälti koulujuttujen parissa. Tänään menen Porin yhdelle toiselle nuokkarille tutustumaan ja huomenna sitten kun selviän ensin puoli yhdeksästä neljään koulussa, menen taas tuonne tutulle nuokkarille illaksi hengailemaan. Perjantaina onkin sitten OMG-partyt, joihin osallistun itsekin ns. työntekijän roolissa. Nuo bileet ovat siis päihteettömät, yläasteikäisille suunnitellut pippalot, joita järjestetään säännöllisin väliajoin ja joissa käy useampi sata nuorta yhden illan aikana. Tällä kertaa teemana ja yhteistyökumppaneina on Ässät, joten luultavasti tulee törmättyä myös Ässien joihinkin pelaajiin, vaikka tosin.. en minä niitä tunne tai tiedä. :D

Mulla on iso ongelma, kun en osaa päättää leikkaisinko taas vaihteeks etuhiukset...

Kiire

Tällä viikolla on ollut normaalia enemmän ohjelmaa tai ainakin välillä on tuntunut siltä, että en ole ehtinyt käydä kämpällä kuin kääntymässä. Nyt olen kyllä viikonlopun ottanut aika rauhallisesti ja suurimman osan ajasta vain hengaillut kotona täällä Punkalaitumella. Perjantaina tosin käytiin Annen, Johannan ja Eeron kanssa vähän ajelemassa, kun Anne sai maanantaina ajokortin.

Porissa viikko kului lähinnä paikasta toiseen juoksemiseen. Maanantaina minulla oli terveystarkastus, tiistaina tein ensin viestinnän portfolioni loppuun ja sen jälkeen suuntasin Annelle syömään kakkua. Keskiviikkona ja torstaina puolestaan lähdin suurin piirtein heti koulun jälkeen Pormestarinluodon nuokkarille ja perjantaina herättyäni laitoin vähän paikkoja kuntoon ja lähdin bussilla Punkalaitumelle.

Toisaalta on ihan kiva, että on tekemistä ja varsinkin nyt, kun meillä on nuokkarilla sujunut viime kerrat tosi hyvin, niin sinnekin on ollut mukava mennä. Vähemmän pakkasta tosin voisi olla, koska kämpiltäni on nuokkarille matkaa noin neljä kilometriä, niin ehtii tulla kylmä, kun sen kävelee edestakaisin.

Maanantaina, kun juttelin terveydenhoitajan kanssa vähän kaikesta, tuli hirveä mieli päästä taas hevosen selkään. Olen nyt ollut reilu vuoden ratsastamatta säännöllisesti ja kaipuu hevosen selkään alkaa olla aika kova. Lisäksi huomaa kyllä omasta kropasta, että liikuntaa ei ole tullut harrastettua valovuosiin kunnolla. Pitäisi ehkä hieman ryhdistäytyä asian suhteen, mutta minkäs sille voi, kun on laiska.

Sinin Tähti maaliskuussa 2011

  

Hei hei vesisateessa pyöräilylle

Aamulla oli ihana herätä ja katsoa ulos ikkunasta. Lunta, vihdoinkin! Alkoikin jo pikkuhiljaa tympiä polkea tammikuussa pyörällä vesisateessa kouluun. Tänään on muutenkin ollut ihana päivä. Ensin aamupäivällä vanhempani, veljeni, Eero ja Blondi tulivat käymään luonani täällä Porissa. Oli ihana nähdä taas kaikkia rakkaita, vaikka Eeroa kyllä näinkin jo torstaina, kun hän tuli minun luokseni yökyläilemään. Ei tehty mitään erityistä. Juotiin vain kahvia luonani ja käytiin Eeron ja koiran kanssa vähän tuolla talvisessa ulkoilmassa kävelemässä. Niin ja syötiin kebabia, taas.

Kun ensimmäiset vieraat lähtivät, yritin vähän tehdä viestinnän esseetäni, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Pyysinkin sitten yhtä koulukaveria kahville ja hän lupautui piristämään tylsää yksinäisyyttäni. En kyllä tiedä, piristyinkö, kun puhuttiin aika paljon koulusta ja sen stressaavuudesta. Joka tapauksessa oli kuitenkin kiva saada seuraa.

Koulu tosiaan stressaa. Tuntuu, että en saa mitään aikaiseksi ja koko ajan tulee jotain uutta. Uusia opintojaksoja alkaa, vaikka vanhatkin ovat vielä kesken. Nyt päätin vielä hakea vertaistuutoriksi. Se nyt pääasiassa tulee varmaan olemaan ihan kivaa ja erilaista hommaa kaiken muun koulujutun keskelle. Onneksi on kuitenkin ihana perhe, poikaystävä ja ystävät. Varsinkin Porin ystävistä, jotka ovat itsekin ihan samassa tilanteessa kuin minä, saa paljon tukea. Ei täällä muuten jaksaisi.

Hain, ja periaatteessa sainkin, töitä, mutta nyt olen vähän tullut siihen tulokseen, että en ota paikkaa vastaan. Puhelinmyyntityötä siis olisi ollut tarjolla 20 tuntia viikossa. En yksinkertaisesti pysty kahtakymmentä tuntia viikossa sitoutumaan työntekoon juuri tällä hetkellä. Ehdin jo iloita suhteellisen tyhjästä lukujärjestyksestä, mutta nyt sinne onkin sitten lisätty ensiapuopetusta ja lääkelaskuja. Sitten on se vapaaehtoistyön opintojaksokin vielä kesken. Hyvästi vapaa-aika.

Tämän kevään lukujärjestyksessä on muun muassa päihdeopintoja...

"Kotona" taas

En oikein enää tiedä, missä kotini on. Viime syksyyn asti se on ollut Punkalaitumella perheen luona, mutta nyt se on yksin Porissa. En sano, ettenkö olisi viihtynyt Porissa. Päinvastoin. Olen viihtynyt oikeinkin hyvin ja pidän tästä kaupungista paljon. Yksin asumisessa on kuitenkin paljon myös huonoja puolia. Tähän asti en oikeastaan kertaakaan ole ikävöinyt kotiin Punkalaitumelle, mutta nyt täytyy sanoa, että oli vähän suru puserossa maanantain ja tiistain välisenä yönä, joka oli siis ensimmäinen yöni tänä vuonna omassa kämpässä.

Ehdin melkein kuukauden pituisen joululomani aikana jo tottua taas äidin tekemään hyvään ruokaan ja siihen, että elämän suurin murhe on se, jos joskus harvoin joutuu tyhjentämään tiskikoneen tai viikkaamaan pyykit. Viihdyn toisaalta ihan hyvin yksin ja olen aina ollut sellainen, että tarvitsen aika paljonkin myös ihan omaa aikaa. Kuitenkin, kun pitää itse huolehtia kaikesta, tuntuisi huomattavasti mukavammalta, jos olisi seuraa.

Joululoman aikana en nukkunut yhtäkään yötä yksin. Jos vieressä ei ollut Eeroa, oli siellä ainakin koira. Koko tämän ajan, kun olen Porissa asunut, olen ikävöinyt niin Eeroa kuin koiraakin, mutta nyt viime päivät olen entistä enemmän kaivannut tätä pientä karvaista kaveriani. Eeron kanssa voidaan sentään jatkuvasti lähetellä viestejä tai soittaa, mutta koiran kanssa se ei oikein onnistu. Haluaisin niin paljon, että Blondi (ja toki myös Eero) voisi asua kanssani täällä. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, joten turha haaveilla. Ehkä joku kaunis päivä...

En ole muutamaan viime yöhön saanut oikein nukuttua kunnolla. Kaikki stressaa. Viestinnän portfolion palautuspäivä on viikon päästä, enkä ole edes aloittanut siihen kuuluvan, vähintään viiden sivun pituisen pienoistutkielman kirjoittamista. Koulussa alkoi englannin opintojakso ja tunnetusti olen englannissa maailman surkein. Jos johonkin opintoni kaatuvat, niin siihen, etten pääse englannin tentistä läpi. Nuokkarilla pitäisi tässä parin kuukauden aikana yhden opintojakson takia tehdä vapaaehtoistyötä 40 tuntia. Nyt alkaa kaikki uudet opintojaksot ja sitä myötä tulee taas uusia tehtäviä ja palautuspäiviä. Kesätöitäkin pitäisi jostain löytää. Kaiken koulun ja muun lisäksi pitäisi yrittää löytää aikaa kavereille, poikaystävälle ja pitää itsestäänkin jollakin tavalla huolta. Huoh.

Ärsyttää olla näin stressiherkkä. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat ajatella kaiken hoituvan kyllä ajallaan, stressaamatta. Stressaan kaikesta ihan liikaa, stressin takia en nuku, jos en nuku, saan migreenin jne. Loputon oravanpyörä. Oikein huvittaa, että koulua on ollut nyt kaksi päivää ja olen jo ihan loppu. Tykkään opiskella juuri täällä ja juuri tätä, mutta välillä tuntuu vain, että kaikki kaatuu niskaan.

yksin...

... vai kaksin?

Tulevaisuus, kannattaako sitä miettiä liikaa?

9.joulukuuta julkaisin osana vanhan blogini joulukalenteria tekstin, jossa pohdin vähän tulevaisuuttani. Luin tuon tekstin äskön ja tällä hetkellä en ehkä kirjoittaisi ihan samalla tavalla. Huomasin kuitenkin, että oli ihan mielenkiintoista lukea, mitä onkaan reilu vuosi sitten elämästään ajatellut. Tämän vuoksi ajattelin kirjoittaa tämän hetken haaveista, unelmista ja suunnitelmista.

Olen toisinaan aikamoinen haavelija ja on ihanaa suunnitella, millaista elämä on ehkä 5, 10 tai 20 vuoden päästä. Kuitenkin kannattaisi varmaan keskittyä enemmän tähän hetkeen, eikä miettiä liikaa mitä elämä tuo tullessaan. Reilu vuosi sitten lopetin postaukseni näin: "On vaikea kirjoittaa tulevaisuuden suunnitelmistaan, kun kaikki on oikeastaan tällä hetkellä ihan auki. En tiedä itsekään, mihin maailma minua kuljettaa, mutta olen avoin muutoksille. :)"

Tällä hetkellä tilanne on ehkä hieman selkeämpi, kun lukio on ohi ja uudet opinnot vasta alkumetreillä. En ennen tämän opiskelupaikkani vastaanottamista ajatellut missään vaiheessa, että minusta tulisi sosionomi. Olin varma, että haluan yliopistoon. Halusin lukemaan suomen kieltä ja halusin äidinkielenopettajaksi. Huomasin kuitenkin pääsykoekirjoja selaillessani, että ei, tämä ei ole minun juttuni. Porin pääsykokeisiin menin vähän vitsillä, enkä mitenkään ollut tosissani yrittämässä sisään. Järkytys olikin aikamoinen, kun luin päässeeni opiskelemaan sosiaalialaa ammattikorkeaan. Päivääkään en ole katunut, että opiskelupaikan otin vastaan.

Koen tällä hetkellä opiskelevani ihan oikeaa alaa. Vaikka en ehkä opiskele kaikista paraspalkkaisinta tai arvostetuinta alaa, tiedän, että tulevaisuuden työllistymismahdollisuus on hyvä ja että tuleva työni on tärkeää. Tottakai haluan tulla palkallani toimeen, mutta tärkeämpää on se, että tekee sitä, mistä oikeasti tykkää.

Sosionomin työnkuva on todella laaja. Meillä on tarjolla neljä eri suuntautumisvaihtoehtoa, joista pitäisi valita ensi syksynä yksi. Valinta ei lopullisesti sulje pois mitään, vaan voin valinnastani huolimatta periaatteessa tehdä ihan mitä tahansa sosionomin töitä, mutta ensisijaisestihan työhön valitaan sellainen, joka on kyseisessä työssä vaadittavia asioita opiskellut enemmän.

Nuo neljä vaihtoehtoa ovat varhaiskasvatus, lastensuojelu, joka sisältää myös perhe- ja nuorisotyön, aikuissosiaalityö ja erityiskasvatus/vammaistyö.

Olin ensin aivan varma, että valitsen varhaiskasvatuksen ja suoritan siinä samalla myös lastentarhanopettajan pätevyyden. Nyt tilanne on kuitenkin hieman toinen. Mikään vaihtoehdoista ei ole huono ja periaatteessa voisin valita ihan minkä vaan. Tällä hetkellä kuitenkin lastensuojelu, perhe- ja nuorisotyö kiinnostavat eniten. Haluaisin tehdä töitä lastensuojelun parissa ja auttaa lapsia, joita on kohdeltu huonosti ja jotka oikeasti tarvitsevat apua. Myös päihde- ja mielenterveystyö aikuiskasvatuspuolelta kiinnostavat, mutta luulen, että luen noita opintoja sitten vapaasti valittavina opintoina tuon sosiaalityön lisäksi.

Se, missä tulevaisuudessa tulen töitä tekemään, on vielä täysin avointa. Olen jo jonkinaikaa pyöritellyt päässäni ajatusta, että haluaisin yhdistää joko koirat tai hevoset työhöni jollakin tavalla ja tarjota eläinten kautta apua esimerkiksi juurikin huostaanotetuille lapsille. Olen itse huomannut koirista ja hevosista olevan niin paljon apua elämän vaikeina hetkinä, että uskon niistä olevan apua myös muille. Kuitenkin ennen näiden suunnitelmieni toteutumista täytyy tehdä paljon töitä ja luultavasti kouluttautua sosionomiopintojen jälkeen vielä lisää.

Voihan toki olla, että päädynkin valitsemaan niin sanotusti helpon tien ja hankin itselleni tuon lastentarhanopettajan pätevyyden ja menen töihin päiväkotiin lastentarhanopettajaksi. Onneksi syksyyn on vielä vähän aikaa ja ehdin jutella ajatuksistani tutoropettajamme kanssa ja kypsytellä ajatuksia ihan omankin pään sisällä.

Edelleen olen samaa mieltä siitä, että "Opiskeluiden jälkeen olisi hienoa, jos olisi työ, oma koti ja perhe, mutta aika näyttää miten käy. Haluaisin sitten joskus "isona" elää omakotitalossa jonkun rakastavan miehen ja monen lemmikin kanssa ja saada pari lasta". Näin kauas en kuitenkaan vielä uskalla miettiä liikaa. Vaikka tällä hetkellä minulla onkin se ihana ja rakastava mies, ei koskaan voi tietää, millainen tilanne on 10 vuoden päästä.

Reilu vuosi sitten kirjoittamani kirjoitus keskittyi ehkä enemmän hevosharrastukseen, mutta siitä ei nyt ole mitään kirjoitettavaa. Toivon, että vielä jonain päivänä minulla on mahdollisuus harrastaa hevosten kanssa säännöllisesti, mutta juuri nyt hevoset eivät yksinkertaisesti mahdu jokapäiväiseen tai edes jokaviikkoiseen elämääni.

<3

 9.joulukuuta.2012 kirjoittamaani postaukseen pääset tästä.

Yksityisestä julkiseksi

Vuosi vaihtui ja samalla muuttui jälleen blogi julkiseksi. Pitkään mietin, mutta lopulta uskaltauduin. Ei kai sillä loppujen lopuksi ole mitään merkitystä, mitä muut ajattelevat? Ja saavatpahan ainakin osa tutuista tietää edes tätä kautta mitä kuuluu, kun yhteyttä tulee pidettyä valitettavan vähän... Laiska ja saamaton kun on.

Uusi vuosi on lähtenyt käyntiin ihan hyvin. Itse aattoillan olin ihan vain kotosalla, vaikka olisi sitä tietysti kaikenlaisia mahdollisia bileitäkin ollut. Halusin kuitenkin olla Blondin kanssa, koska tiedän sen pelkäävän raketteja ihan hulluna. Raukkaparka täristen istuikin sylissäni melkein koko illan... Onneksi täällä sentään osattiin ihan hyvin noudattaa noita aikarajoja ilotulitteiden ampumiseen. Käytiinkin huoletta ja pelkäämättä päivällä koiran kanssa kävelemässä pieni lenkki ja nautittiin tästä Suomen "talvesta".

Elellään vasta kolmatta tämän vuoden päivää, mutta olen ehtinyt käydä shoppailemassa jo kahtena päivänä. Ensin oltiin torstaina veljeni kanssa Myllyssä ja sitten tänään suunnattiin Eeron ja Markuksen kanssa Ideaparkiin. Myllystä mukaan tarttui muutama paita ja farkut, mutta tänään parkista en ostanut itse mitään, vaan toimin lähinnä makutuomarina Eerolle (ts. kannoin kasan vaatteita sovituskoppiin ja käskin kokeilla ja valita mieluisimmat). Omista ostoksistani saatan ehkä yrittää ottaa vähän kuviakin huomenna, ja vaikka minusta ei koskaan mitään muotibloggaajaa tulekaan, niin voi olla, että laitan ne tännekin näytille.

Mitä tulee vielä tähän vuoden vaihtumiseen ja uudenvuodenlupauksiin, niin en varsinaisesti uskaltanut luvata mitään. Kuten jo yllä mainitsin: laiska ja saamaton. Ei siis kannata lupailla suuria, kun vaan pettyy itseensä kuitenkin. Blogin yksityisyysasetusten muuttaminen ja bloggaamisen jatkaminen olivat kuitenkin sellaisia pienimuotoisia asioita, joihin tavallaan itselleni lupasin tehdä muutosta. Lisäksi ajattelin, että voisin yrittää olla koko vuoden 2014 pelaamatta viime vuoden koukuttavinta peliä: Candy Crush Sagaa. Totta kai onnistun tilalle keksimään jotain vähintäänkin yhtä koukuttavaa, mutta toivottavasti pystyisin myös tietokoneella ollessa tekemään jotain muutakin kuin pelaamaan tyhmiä pelejä.. Esimerkiksi koulutehtävien tekeminen ei ole mitenkään yliarvostettua.

Kissa uudenvuoden raketteja piilossa.

Koska Suomen talvi on niin kylmä, täytyy koirankin nukkua peiton alla...