Kaikki hyvä loppuu aikanaan

"Kiitollinen, siunattu, onnellinen

Matkannut tänne ohi ongelmien

Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken
Mitä ikinä uskalsin toivoa mä sain sen"

Viimeiset kolme vuotta elämästäni olen saanut kutsua itseäni opiskelijaksi. Lukuisia kertoja olen kiskonut haalarit jalkaani ja lähtenyt keskellä viikkoa juhlimaan. Olen istunut monilla enemmän ja vähemmän kiinnostavilla luennoilla ja päässyt ottamaan osaa jos jonkinmoiseen projektiin. Elämääni on tullut monia ihania uusia ihmisiä, joista olen enemmän kuin kiitollinen.

Nyt tämä vaihe elämästä on kuitenkin ohi. Eilen vietettiin meidän koko NSO13SP-ryhmän voimin päivää Tammen tilalla ja nautittiin viimeisistä hetkistä yhdessä. Suhtauduin alunperin päivään vähän negatiivisesti, eikä suoraan sanottuna ihan hirveästi kiinnostunut osallistua. Päivä kuitenkin yllätti ja ylitti kaikki odotukset. Meno oli tosi hauskaa ja rentoa. Meillä oli kaikenlaista kivaa ohjelmaa, mutta aikataulu ei ollut liian tiukka, joten päivän aikana ehti myös vähän jutustelemaan ihmisten kanssa. Oman luokan kanssa kokoonnuttiin vielä illalla istumaan iltaa ja höpöttelemään mukavia. Päivä oli paras pitkään aikaan.

Olo on todella haikea. Kun 2013 syksyllä astuin Samkin ovista sisään, ei minulla ollut aavistustakaan kuinka mahtavia vuosia minulla olisi edessä. Välillä on ollut vaikeaa, mutta pääosin mielessä on vain positiivisia asioita ja hyviä muistoja. Kiitollinen, siunattu, onnellinen... sitä mä nyt olen.

"Huomaan kun onnen kyyneleet takin kaulukseen putoaa..."

NSO13SPB, vain pari ihmistä puuttuu

Lopuksi tehtiin tällaiset sydämet, johon jokainen luokkakaveri kirjoitti vuorollaan. :)

Alkuvuoden puhelinkuvia

Helpoin tapa saada jonkinlainen selvyys siihen, mitä viimeisten kuukausien aikana onkaan tapahtunut, on katsoa puhelimen kuva-arkistoon. Suurilta osin aika on kulunut koulun parissa, mutta joten muutakin on sentään ehtinyt tehdä.

Opinnäytetyöhön liittyen on tullut tehtyä kaikenlaista
[1.] Kirjoiteltu itse raporttia milloin missäkin ja välillä käyty syömässä
[2.] Askarreltu milloin mitäkin, tässä kuvassa olin leikannut lasten kuvista valkoiset reunat pois
[3.] leivottu pullaa valokuvanäyttelyn yksityistilaisuutta varten
[4.] ja tietysti pystytetty taidenäyttely lasten ottamista valokuvista

[1.] Melkein reipas opiskelija
[2.] Muistiinpanot välillä tosi selkeitä
[3.] Toisinaan tekemättömien tehtävien lista on ollut liian pitkä...
[4.] Ihan koko ajan ei koulussakaan sentään olla menty verenmaku suussa, tässä vähän "voimauttavaa valokuvausta" sosiaalipedagogiikan tunnilla

Huikein risteily ikinä... SuperGOOM
[1.] Tuunattiin meille hienot tiimipaidat ja lippikset
[2.] Oltiin siis todella edustavina liikkeellä... :D
[3.] Kotiintuomisena muutama merkki haalareihin...
[4.] ...ja Nikka Ankaran nimmari niin paidassa kuin haalareissakin

Goomilla tuli myös törmäiltyä muutamaan artistiin ja nähtyä toinen toistaan hienompia keikkoja, joista Antti Tuiskun esiintyminen oli varmaan kaikista huikein...
[1.] Nikke Ankara
[2.] Tippa T, jonka kanssa tuli juteltua enemmänkin :D
[3.] JVG:n Jare
[4.] Aste

[1.] & [2.] Ihan putkeen ei kuitenkaan Goomailut sujunut, sillä onnistuin nyrjäyttämään mun nilkan ja sieltä repeyty osittain nivelsiteet. Vieläkään ei jalka oo ihan kunnossa, mutta nyt pystyy sentään mm. vähän juoksemaan jne...
[3.] & [4.] Ehdin kuitenkin talven aikana nilkkavammasta huolimatta kerran käydä sekä luistelemassa että hiihtämässä

[1.] Käväistiin myös iskän ja äidin kanssa katsomassa Porissa jääkiekkoa
[2.] Sekä mummin että isän juhlissa piti säätää vähän musiikkilaitteita ja isän juhlia varten piti säätää myös valkokangas ja tykki, koska olin yllätyksenä isälle tehnyt hänelle videon, jossa oli vuosien varrelta erilaisia kuvia
[3.] Välillä ollaan ehditty käymään myös koiran kanssa Punkalaitumella
[4.] ja siellä ihan ykkösjuttu on se, kun voi mennä koiran kanssa lenkille ilman hihnaa

Kaiken kiireen keskellä on aina joku, joka meidän perheessä osaa ottaa rennosti! :)

Uusi alku

Alkuvuodesta laitoin blogin yksityiseksi siitä syystä, että tiesin edessä olevan kevään olevan kiireinen, eikä ylimääräistä aikaa tällaiselle harrastukselle kuin bloggaaminen ole. Oikeassa olin, sillä viimeiset kuukaudet ovat olleet työntäyteisiä, mutta silti jollain kummallisella tavalla kivaa aikaa.

Päätimme helmikuussa Annun kanssa, että aikaistamme valmistumistamme puolella vuodella. Tämä tarkoitti melkoista työmäärää, sillä opinnäytetyötä ei yhdessä yössä kirjoiteta. Opinnäytetyön tekemisen lisäksi suoritettavana oli muitakin opintoja ja viimeinen harjoittelu. Paljon hommaa siis.

Tällä hetkellä tilanne on se, että opinnäytetyö on palautettu ja sen osalta raportointiseminaari on 10.5. Vielä pitäisi päästä muutamasta tentistä läpi ja sitä kautta saada viimeisetkin opintopisteet kasaan. Viimeinen harjoittelukin on onnistuneesti suoritettu ja alkaa oikeasti näyttää siltä, että kesäkuun 17. päivä kolmen vuoden työ palkitaan ja saan käteeni sosionomin paperit lastentarhanopettajan kelpoisuudella höystettynä.

Olen samaan aikaan todella iloinen ja ahdistunut. On hienoa valmistua, mutta on todella outoa, että opiskelijaelämä loppuu. Koen kuitenkin, että olen ottanut opiskeluajastani kaiken irti ja nämä kolme vuotta ovat olleet ehdottomasti elämäni parasta aikaa. Ihania ystäviä, monia opiskelijabileitä, monia ankeita torstaiaamuja, huikeita opiskelijaristeilyjä, antoisia luentoja, toinen toistaan opettavaisempia harjoitteluita ja aivan liikaa viimeisten eurojen laskemista. Niin ihania muistoja ja merkkien täyteiset haalarit. Kyllä kelpaa keinutuolissa vanhana muistella!

Vielä kun saisi varmuuden siitä, että valmistumisen jälkeen on töitä, ja nimenomaan niitä oman alan töitä. Juhannusviikosta heinäkuun loppuun olen yhdessä Porin päivystävistä päiväkodeista kesätyöntekijänä. Ennen sitä on toivottavasti edes joitakin sijaisuuksia ja ainakin ensi viikolla menen kolmena päivänä sijaistamaan yhteen päiväkotiin. Toivottavasti syksylläkin olisi jotain hommaa.

Tässä muutaman kuukauden aikana on tapahtunut paljon kaikkea ja on mahdotonta päivittää kaikki kuulumiset alkuvuoden ajalta. Nyt intoa bloggaamiseen kuitenkin taas löytyy ja toivottavasti jotain kirjoittavaakin tulee eteen.

Pari viikkoa sitten juhlittiin iskää, joka täytti 50 vuotta

Tammihelmikuun vaihteessa käytiin myös Sinin ja Annun kanssa supergoomilla risteilemässä ja tämä kuva on otettu ennen lähtöä

Vuoden eka

Yhdeksän päivää jo ehditty elää tätä vuotta vaikka ihan vasta äskenhän se vuosi vaihtui. Omalta osaltani vuosi starttasi juhlimisella, kun viikko sitten lauantaina vietettiin noin sadan hengen voimin meidän mummin 70-vuotis syntymäpäiviä. Juhlien järjestelyt hoidettiin kaikki mummin lasten ja lastenlasten voimin, joten hommaa riitti melkoisesti.

Ensimmäinen viikko päiväkodissa sujui rauhallisesti, kun lapsia oli paikalla alle kymmenen. Ensi viikolla onkin sitten toinen ääni kellossa, kun eskarikin taas jatkuu ja isommat lapset muuttavat uudelle osastolle. Tällä hetkellä meillä vallitsee päiväkodilla melkoinen kaaos ja epätietoisuus, mutta eiköhän meno ensi viikon jälkeen tasoitu.

Jotenkin hirvittää ajatus, että vuoden päästä voin hyvällä tuurilla olla siellä päiväkodissa ihan oikeasti töissä ja vieläpä täysin pätevänä. Huh. Ihan hetki sitten aloitin koulun ja nyt kirjoitellaan jo opinnäytetyötä kovaa vauhtia...

Joulukuun kuulumisia ja puhelinkuvia

Joulukuu on omalta osaltani sujunut melkoisen rauhallisesti. Heti ensimmäisellä viikolla tulin nimittäin kipeäksi ja vähän toipilaana tässä ollaan edelleen. Kävin lääkärissä, kun kuume oli neljättä päivää yli 39 astetta ja sain diagnoosiksi influenssan. Muutaman päivän päästä kävin uudestaan lääkärissä ja eri lääkäri totesi, että kyllä se influenssa on, mutta otetaan nyt varmuuden vuoksi keuhkokuva, kun keuhkoista kuuluu vähän rahinaa. Seuraavana aamuna kävin sitten keuhkokuvassa ja muutama tunti sen jälkeen lääkäri soitti, että kuvissa näkyy selvä keuhkokuume ja hän kirjoittaa minulle lähetteen keskussairaalaan jatkotutkimuksiin. Sairaalassa todettiin sitten influenssanäytteet negatiivisiksi ja kirottiin, miksei niitä oltu voitu ottaa jo ensimmäisellä lääkärikäynnillä, niin olisin saanut oikean diagnoosin viikkoa aikaisemmin.

Uudeksi diagnoosiksi tuli siis keuhkokuume ja kolme päivää olin sairaalassa, että päästiin aloittamaan antibioottihoito suonensisäisesti. Tämän jälkeen söin vielä viikon antibioottikuurin suun kautta ja onneksi antibiootit tehosivat, eikä tullut enää mitään mutkia matkaan. Tässä on sitten vietetty aikaa sängynpohjalla ihan kiitettävästi ja 10 päivää lähes 40 asteen kuumeessa vei voimat aika totaalisesti. Vielä viime viikolla olo oli melko heikko ja heti kun oli jalkeilla vähän pidempään, alkoi järkyttävä huimaus. Nyt vointi on jo selvästi kohentunut, vaikka vieläkin hengästyn todella helposti. Vasen kylkikin on edelleen yskimisestä kipeä. Minut kotiuttanut lääkäri sanoi, että siellä on joko murtunut yksi kylkiluu tai sitten kylkivälilihas revähtänyt. Molemmat kuulemma kivuliaita ja hitaasti parantuvia vammoja...

Joulu sujui siis vielä vähän väsyineissä tunnelmissa, mutta oli ihan kiva nähdä sukulaisia ja viettää aikaa myös oman perheen kanssa. Sain ihania ja tarpeellisia lahjoja ja sairastelun aikana pudotetut kilot on kyllä suklaan avulla kerätty jo takaisin. Vuosi vaihtuu minun osaltani samalla tavalla kuin muutama edellinenkin vuosi eli raketteja kuollakseen pelkäävän koiran kanssa kotosalla. Vähän jo olin ajatellut, että tänä uutenavuotena olisi voinut lähteä jonnekin viihteelle, mutta en vielä uskalla tuon kipeän kyljen kanssa lähteä minnekään baariin, eikä kunto kyllä muutenkaan kestäisi montaa tuntia tanssilattialla.

[1.] Koira jaksoi hyvin nukkua kanssani ja oikeastaan se taisi olla hyvinkin onnellinen, että olin sen seurana nukkumassa kotona

[2.] Kaakaota rakkausmukista

[3.] Antibioottia suoneen!

[4.] Komeet sairaalapöksyt

[1.] Koira sai perinteinen joulupesun aatonaattona

[2.] Pari päivää ennen joulua jaksoin leipoa pipareita ja väsätä piparkakkutalon

[3.] B oli hieman hämmentynyt kun taas ilmestyi puu sisälle

[4.] Vihdoin saatiin tännekin pakkasta! Tämän kuvan nappasin eilen kun olin koiran kanssa vähän kävelemässä

[1.] Kissa yritti mahtua leipäkoriin...

[2.] Hugon ilme oli sen näköinen, että pelkäsin sen tiputtavan koko piparitalon lattialle

[3.] Pukin paketointiapu aina valmiina

[4.] Markus koristeli sydänpiparin rakkaalle siskolleen

Kännykän kätköistä, marraskuu

Huomenna siirrytään jo joulukuuhun, järkyttävää. Pimeä ja märkä marraskuu on nyt siis ohi, joten on aika puhelinkuvien.

[1.] Marraskuun alussa saatiin nauttia lenkeillä ihanista lehtimeristä

[2.] Linssilude

[3.] B:n ilme kun joutuu aamuvuoroaamuina heräämään liian aikaisin

[4.] Isänpäivän hautausmaavierailu

[1.] Väsyttävä tenttikirja

[2.] Blondin etukäteen saatu joululahja

[3.] Viime viikonloppuna askarreltuja kortteja äidin käyttöön

[4.] Söpistys <3

[1.] Sain Eerolta yllärinä ruusuja :)

[2.] Huikein paketointi ikinä... isänpäivälahja

[3.] Terveyskeskuksessa odottelua...

[4.] Kaakao kylmänä syysiltana <3

[1.] Marraskuussa lähti virallisesti oppariprojekti käyntiin

[2.] Ja ensimmäinen kirja tuli myös lainattua opinnäytetyötä varten

[3.] Meidän kuvataideryhmän päätuotos Friitalan vanhempainillassa

[4.] Eerolta tuliaisina saatu ässien haalarimerkki

[1.] Joku selfie

[2.] Ilmaista siideriä ennen Putousta

[3.] Tuttu raitaseinä ;)

[4.] Putousselfie

[1.] Sämpylöitä

[2.] & [3.] Koska tavallinen on tylsää.. joulutorttuja

[4.] Markuksen tapa kattaa pöytä...

[1.] & [2.] & [3.] & [4.] Ennen putousta kierreltiin päivä messukeskuksessa, jossa oli jos jonkinlaista eläintä

Eka viikko ohi

Ensimmäinen harjoitteluviikko päiväkodissa suoritettu ja ensimmäinen flunssa myös hankittu. Viikko meni todella nopeasti uusiin lapsiin, aikuisiin ja tiloihin tutustuessa. Olo on kuitenkin tästä flunssasta huolimatta todella positiivinen. Tuntuu kuin olisin ollut tuolla päiväkodilla jo paljon paljon kauemmin kuin viikon, sen verran hyvin olen päässyt porukkaan sisälle.

Taas on kuitenkin saanut huomata, kuinka paljon raskaampaa harjoittelussa oleminen on verrattuna tavalliseen opiskeluun. Päivät ovat ajallisesti pidempiä ja koko ajan pitää olla skarppina. Uskon kuitenkin, että kun taas tottuu siihen, että tekee täyttä työpäivää, niin väsymys helpottaa ja iltaisin jaksaa tehdä vähän jotain muutakin kuin nukkua. Tällä viikolla illat ovat tosiaan menneet sohvalla makoiluun, kun ei yksinkertaisesti ole vain jaksanut tehdä mitään. Vähän harmittaa kuinka vähän on ehtinyt ja jaksanut koiran kanssa olla ja touhuta, onneksi kuitenkin Eero on sen verran kotona, ettei pikkuhaukun tarvitse ihan yksin kaikkia päivä olla.