Turhautumisen tunteita

Olin eilen taas parin viikon tauon jälkeen ratsastamassa ja välillä kyllä tuntui siltä, että parin viikon sijaan on ollut pari vuotta taukoa. Ei meinannut sujua sitten millään. Meitä oli poikkeuksellisesti maneesissa samaan aikaan kuusi ratsukkoa normaalin kolmen sijaan. Oltiin yhdistetty meidän kaksi valmennusryhmää ja ratsastettiin pidempi aika hieman isommalla porukalla. Sinänsä ihan kiva, että on enemmän aikaa, Anterokin kun on hevosena varsin hitaasti lämpenevää sorttia, mutta itselleni on todella vaikeaa keskittyä, kun on paljon porukkaa ja hälinää ympärillä. Kaikki koulutehtävätkin täytyy tehdä kotona yksin ja täydessä hiljaisuudessa, koska muuten niiden tekemisestä ei tule yhtään mitään.

Valmennuksen aluksi juoksutin Anteroa hetken liinassa, jotta se saisi purkaa isoimmat energiansa niin, että minä en ole kyydissä. Varsin virtaiselta nuori herra tuntuikin ja kaasu oli varsin herkässä...

Selästä käsin työstettiin tänään siirtymisiä ja tarkoitus oli saada hevonen pysymään rentona ja peräänannossa läpi koko siirtymisen. Aluksi tehtiin käynnistä pysähdyksiä ja myöhemmin otettiin kuvioihin myös ravia. Meillä Anteron kanssa tunnin aiheena tosin oli saada hevonen ylipäätään rentoutumaan. Alkutunnista hevonen vastusti ihan kaikkea mitä tein. Se viskeli päätään taukoamatta ja vähän väliä yritti kipittää altani pois. Rentoutumisesta ei ollut tietoakaan ja takajalat eivät tosiaankaan olleet menossa mukana ihan niin kuin olisi pitänyt.

Välillä sain hetkellisesti hevosen pyöreäksi kaulastaan ja ratsastettua sen selän läpi, mutta pakka hajosi taas muutaman askeleen jälkeen. Turhautti enemmän kuin paljon, mutta yritin pysyä itse rentona ja rauhallisena, koska tiedän, ettei suuttuminen auta yhtään mitään tai ketään.

Otimme vasta aika loppu valmennuksesta laukat molempiin suuntiin ja niiden jälkeen hevonen muuttui ihan eri eläimeksi. Laukat itsessään eivät menneet ihan niin hyvin kuin joskus aiemmin. Hevonen vaihteli koko ajan takajalkojaan ristilaukaksi ja teki muutenkin jotain ihmeloikkia. Ei siinä muuten mitään, mutta jokainen vaihto ja hyppy sai aikaan viiltävää kipua omassa selässäni ja sain ratsastaa hammasta purren jokaisen laukka-askeleen.

Ratsastin noin puolitoista tuntia ja siitä viimeiset kymmen minuuttia Antero oli yhteistyöhaluinen, rento ja liikkui niin kuin hevosen kuuluukin. Alkutunnista olin melkein jo valmis luovuttamaan, mutta lopputunnista hevonen näytti taas, miksi tykkään siitä niin paljon.

Minun täytyisi ennen valmennusta päästä rauhassa noin tunnin ajaksi ratsastamaan hevosta yksikseni, niin sitten sen kanssa pystyisi ehkä tekemään koko valmennuksen ajan oikeasti töitä. Oma kuntoni ei tosin ainakaan eilen olisi riittänyt moiseen, koska olin valmennuksen jälkeen ihan kuollut. Melkein kaksi viikkoa kestänyt flunssa veti kyllä kunnon taas ihan pohjaan ja tuntuu, että hengästyn tosi helposti ja pienikin urheilusuoritus saa sykkeet nousemaan tosi korkealle. No toivottavasti sairastelut olisi pikkuhiljaa taas hetkeksi sairasteltu, niin pääsisi taas lenkillekin.

Antsa noin kuukausi sitten

Pelkkää biletystä

Voihan motivaation puute. Ei jaksa opiskelella, ei jaksa kirjoittaa blogiin, ei jaksa oikein mitään. Elämä onkin tässä viime aikoina koostunut lähinnä bilettämisestä ja hauskan pitämisestä. Tällä hetkellä tosin olen inhottavassa flunssassa ja koomailen vaan kotona peiton alla.

Viimeksihän olen kirjoittanut syyslomalla ja sen jälkeen on tapahtunut yhtä jos toista. Ensin keskiviikkona 29. päivä juhlittiin opiskelijabileiden merkeissä halloweenia, tosin millään tavalla pukeutumatta. Oltiin viiden tytön voimin ensin tässä minun luona ja siitä sitten lähdettiin Cabarettiin bailaamaan. Olen kyllä tajuttoman onnellinen siitä, kuinka ihania ihmisiä olen löytänyt opiskeluiden myötä kaveripiiriini. Eli vaikka välillä koko koulu tökkiikin, niin on siitä jotain hyötyäkin ollut.

Varsinaista halloweenia ei viikonloppuna tullut juhlittua ollenkaan, mutta sen sijaan oltiin Raumalla tupareissa. Olin itse autolla liikkeellä, eikä oltu kovin myöhään, mutta hauskaa oli silti. Oli kiva päästä vihdoin näkemään millaisessa kämpässä se Johanna nykyään aikaansa viettelee. Täysin Johannan näköinen, kiva asuntohan siellä Raumalla oli. Ihan en kuitenkaan vielä syttynyt tuohon Raumaan, että taidan pitäytyä tällaisena porilaisena jatkossakin.

Viime viikko olikin biletyksen kannalta varsin rankka. Tätä ei helpottanut ollenkaan se, että jo pidemmän aikaa kipeänä ollut selkäni päätti maanantaina sanoa sopimuksensa lopullisesti irti. No, särkylääkkeitä naamaan ja hyvin pärjää! Voi maksa parkaa...

Keskiviikkona oli ensin Kinossa opiskelijabileet, jotka toimivat samalla epävirallisina etkoina Triangeli-risteilylle, jonne me tietysti oltiin myös menossa. Hirveän myöhään en keskiviikkona ollut bailaamassa, koska kurkkuni oli jo silloin vähän kipeä ja halusin säästää selkääni laivalle. Hauskaa oli kyllä silti!

Vielä hauskempaa oli itse risteily. Ehkä mahtavin reissu ikinä. Seura oli mitä mahtavinta ja tunnelma katossa koko ajan. Torstaina oma ääneni tosin alkoi pikkuhiljaa lähteä ja perjantaina kuulostinkin siltä, että en olisi viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen tehnyt muuta kuin kiskonut tupakkaa ja juonut viina. Ääni jäi siis Tukholmaan - eikä ole muuten vieläkään tullut takaisin - mutta silti piti lähteä vielä perjantaina jatkoille Cabarettiin. Saatiin Eerokin meidän tyttönelikon vahvistukseksi Haminasta. Voin vain kuvitella kuinka hauskaa oli meidän neljän, kolmatta päivää putkeen juhlivien naikkosten seurassa...

Kyllä vaati reissu veronsa. En muista koska olisin viimeksi tuntenut oloni näin kuolleeksi kuin nyt viimeisenä parina päivänä. Joka tapauksessa lähtisin kyllä uudestaan!

Halloween partyjen etkot