Lisää rautaa suuhun

Tajusin viimeistään tänään, että hevoset ja ratsastus on vaan se mun juttu. Mistään muusta ei saa samanlaista huippufiilistä ja hyvää oloa kuin ratsastuksesta. Suurin syy siihen, että mieliala on yli vuoden ajan jo heitellyt miten sattuu ja olo on ollut masentunut, on varmasti ratsastusharrastuksen hetkellinen lopettaminen. Taidan olla ikuinen heppatyttö.

Tämän ensimmäisen opiskeluvuoden aikana sanoin aina, kun joku kysyi jotain ratsastukseen liittyvää, ettei minulla ole varaa harrastaa enää. Onhan se toisaalta totta, että rahaa ei ole liiaksi, mutta nyt tämän kesäkuun aikana olen alkanut ymmärtää, että ei se raha ole aina ainoa asia, joka merkitsee. Tärkeämpää on olla onnellinen. Tästä lähtien aion olla onnellinen, vaikka rahatilanne olisi mikä. Aion repiä rahaa ratsastukseen jostakin ja säästää muista asioista. Parempi se on käyttää nyt sitä rahaa harrastamiseen kuin vuosien päästä laittaa rahaa vaikka terapiassa käymiseen, kun mieli on niin maassa, kun ei ole aiemmin osannut nauttia elämästä.

Mitä tänään sitten tapahtui, että tajusin vihdoinkin avata silmäni... Olin Sanna-Kaisa Klemelän kouluvalmennuksessa Komeetan kanssa. Ratsastin ensimmäistä kertaa ikinä kangilla ja alkuun pelkkä ajatus niistä pelotti. Mietin, että vähintäänkin aiheutan hevoselle ikuiset traumat tai tapan sen, mutta loppujen lopuksi kaikki meni todella hyvin, sain uusia ahaa-elämyksiä, eikä ne kanget olleet sen kummoisemmat kuolaimet kuin mitkään muutkaan.

Keskityimme valmennuksessa istunnan korjaamiseen ja tuli kyllä hyviä pieniä korjauksia, joilla Kom muuttui oikein mukavaksi ja miellyttäväksi ratsastaa. Tehtävinä meillä ei ollut mitään vaikeuksia, vähän ravin kokoamista ympyrällä ja laukka-ravi siirtymisiä suoralla uralla. Kuitenkin tykkäsin todella paljon Sanna-Kaisasta opettajana ja ilmottauduinkin heti seuraavaan valmennukseen, joka on kolmen viikon päästä.

Oltiin Riikan kanssa eri ryhmissä, joten Riikka ehti lopputunnista ottamaan meistä vähän kuvia. Jes! Alla niistä osa.

Hengissä yli esteiden!

Sateisissa säissä on juhannuksen jälkeistä aikaa vietetty, joten eilinen estetuntikin siirtyi maaston sijasta maneesiin. Oli superjännää pitkän tauon jälkeen päästä hyppäämään! Vähän alkuun jännitti, miten menisi, mutta pääsin menemään tutulla ja turvallisella estekonkari Komeetalla. Pääasiassa mentiin kyllä erilaisia tehtäviä korotetuilla puomeilla ja kavaleteilla, ja hyppäämään päästiin vasta lopputunnista. Meni kuitenkin kokonaisuutena ihan näppärästi ja hengissä selvittiin. Toki se vähäinenkin estesilmä, mitä joskus on ollut, niin oli vähän hukassa, mutta hevonen onneksi paikkasi, jos kuski ei ollut kartalla.

Pahoin pelkään, että en saa uusia ratsastuskuvia koko kesänä, joten nytkin ajattelin tämän postauksen täyttää ihan muilla kuin hevoskuvilla. Alla siis muutama kuva serkun pojasta ja muutama muu otos. Enjoy!

Liekeissä

Huh. Nälkää ei ole tässä parin päivän aikana ainakaan tarvinnut kärsiä. Oikeastaan en tänä juhannuksena ole paljoa muuta tehnytkään kuin syönyt. Hyvin rauhallisissa merkeissä on jussit täällä siis vietetty ja parin viime juhannuksen tavoin olen tänäkin vuonna ollut vaan kotona. En oikein jaksa innostui näistä "pakkojuhlintapäivistä", juhlin silloin kuin huvittaa, enkä katso kalenterista, että tuolloin on sitten ryypättävä.

Ihan hauskaa on ollut näin kotosallakin. Toki sää olisi saanut olla hitusen lämpimämpi, mutta täällä saatiin sentään viettää aatto suhteellisen kuivassa säässä. Meinasi oikeastaan tulla jo oikein lämmin hetkellisesti eilen, kun Eeron kanssa lenkillä ollessa paistoi ihan kunnolla aurinko, eikä tuullutkaan oikeastaan ollenkaan.

Tänään sitten kyllä satoi päivällä jotakin lumen, rännän, veden ja rakeiden väliltä ja sää on ollut hyvin kylmä ja harmaa. Totesinkin aamulla, että ei kyllä käy kateeksi niitä, jotka pikkuhiljaa heräilevät tällä säällä teltasta kauheassa krapulassa.

Kylmä ja harmaa sää ei kauheasti ole houkutellut kameran kanssa ulkoilemaan, mutta kyllä jokusen kuvan eilen kävin meidän juhannuskokosta ottamassa, joten pistetään tähän alle muutama juhannuskuva.

Nyt loppuu massakausi!

Olen tässä ollut pari vuotta enemmän tai vähemmän harrastamatta liikuntaa. Nyt kuitenkin sunnuntaina ylitin itseni. Siinä iltapäivällä, kun kotiuduin rippijuhlista maha kakkua täynnä, päätin pitkästä pitkästä aikaa lähteä lenkille. Halusin kokeilla jaksanko vielä juosta vitosen ja kuinka kuollut olisin sen jälkeen. Loppujen lopuksi hölkkäilin viitisenkymmentä minuuttia, edeten hieman vajaan seitsemän kilometriä. Enkä edes kuollut - ainakaan kovin pahasti. Ei minusta huono saavutus, kun ottaa lähtökohdat huomioon.

Aloin miettiä, että jos jaksaisin taas motivoitua liikkumaan säännöllisesti, niin voisin ihan hyvin pystyä hölkkäämään kympin loppukesästä tai alkusyksystä. Voi kyllä olla, että motivaatio ei pysy yllä, mutta ainakin ajattelin yrittää! Alku sekin.

Eilenkin tuli liikuttua, kun oli taas ratsastustunti. Menin Pirma nimisellä hevosella, jolla olen joskus ennenkin ratsastellut. Ei mennyt mitenkään erityisen hyvin, muttei nyt ihan huonostikaan. Ei ihan minun tyyliseni hevonen, vaikka varmasti jonkun muun mielestä ihan kelpo peli.

Tänään ei sitten olekaan ehtinyt pahemmin urheilla, mitä nyt tietysti töissä tulee haravoitua ja muutenkin vähän liikuttua. Lähdettiin nimittäin melkein heti, kun töistä pääsin isän ja veljen kanssa Poriin ostamaan äidin synttärilahja ja katsomaan, onko kämpän remontti edennyt. Vähän pelottaa tuleeko koti asumiskuntoon heinäkuun loppuun mennessä, niin kuin oli tarkoitus. Toivottavasti.

Kuvapostaus - omia karvakorvia

Olen taas kameran takaisin saamisen jälkeen innostunut uudestaan ottamaan valokuvia, joten tästä blogista taitaa ainakin kesän ajaksi tulla varsin kuvapainotteinen. Täytyy toivoa, että osuu kohdalle erilaisia kuvauskohteita tai muuten paino taitaa olla näiden kahden nelijalkaisen kuvien esittelyssä.

Köyhää opiskelijaelämää

Tämän viikon maanantaina muistin taas, että olen köyhä opiskelija. Tässä kesällä ei ole niinkään asiaa ajatellut, kun vanhemmat kustantaa ruuan ja asumisen, eikä koulussakaan ole tullut istuttua melkein kuukauteen. Olin siis ratsastamassa taas Tuorilla ja tutustuin selästä käsin ensimmäistä kertaa Dillaan, 6-vuotiaaseen Tuorin omaan fwb-kasvattiin. Rakastuin tai ainakin tykästyin paljon. Tunnin jälkeen totesinkin, että jos en olisi tällaisessa elämäntilanteessa, ostaisin Dillasta itselleni hevosen. Se kun on monin muiden Tuorin hevosten tapaan tällä hetkellä myynnissä.

Haluaisin niin paljon elää täysin omaa elämää, ilman opiskeluun tai rahaan liittyviä murheita. Omakotitalo, mies, kaksi lasta, työpaikka, kaksi koiraa ja oma hevonen. Siinä on lyhyesti listattuna oma unelmani, jota toivon vielä joku kaunis päivä eläväni. Sanotaan, että opiskeluaika on elämän parasta aikaa - ja varmaan osittain näin onkin - mutta kaipaan silti jo sitä "aikuisen elämää". Pitäisi kai osata nauttia vielä kun on nuori, eikä ole sidottuna esimerkiksi lapsiin, mutta välillä tuntuu vaikealta, ja melkein jopa siltä, että voisin hankkia ne lapset jo heti. Toistaiseksi olen kuitenkin vielä pysynyt järjissäni ja Eero joskus sanoikin hyvin, ettei halua kasvattaa lapsiaan köyhyysrajalla.

Uusin ihastukseni Dilla huhtikuun koulukisoissa

Kuvapostaus - koiralapsia

Olin viime viikolla tiistaina kuvaamassa serkkuni koiranpentuja, jotka olivat tuolloin suunnilleen viiden ja puolen viikon ikäisiä. Nuo otukset olivat niin valloittavia, joten ajattelin koota niistä kokonaisen kuvapostauksen.

Näistä kuudesta suloisuudesta on muuten vielä kaksi varaamatta eli jos haluat itsellesi bokserin, niin tässä olisi!