Kuvapostaus - Lumihauveli

Kamera pääsi pitkästä aikaa taas ulkoilemaan, kun tässä yhtenä päivänä innostuin ottamaan Blondista muutaman talvisen kuvan. B näyttää näissä järkyttävän lihavalta, kun olin juuri pari päivää aiemmin pessyt, föönannut ja harjannut sen, joten turkki oli varsin pöyhkeä. Ei se oikeasti ihan noin pullukka ole...

Joulu tuli, oli ja meni

Joulut on taas jouluiltu, onneksi. Nimittäin ei kiitos enää tällaista ruokamäärää taas hetkeen. Huhhuh.

Omalta osaltani joulu sujui hyvin ja rauhallisissa merkeissä. Joulupukki oli lukenut kirjeeni ja sain viettää valkeaa joulua läheisteni seurassa, kuunnella joululauluja pikkuveljeni soittamana ja nähdä iloisia kasvoja ja joulumieltä ympärilläni. Suuremmilta riidoilta vältyttiin ja pukki oli myös osannut tänä vuonna hyvin antaa oikeanlaisia lahjoja ihmisille, kun ainakaan minun korviini ei ole kantautunut valitusta turhista tai vääränlaisista lahjoista.

Itsekin sain paljon ihania lahjoja ja olen kyllä kiitollinen jokaisesta. Paras lahja oli kuitenkin ehkä se, että ensimmäistä kertaa vietin koko joulun Eeron kanssa samassa paikassa. Olimme jouluaaton minun perheeni kanssa mummulassa ja joulupäivän sitten Eeron perheen luona heillä kotonaan. Joulupäivänä tosin iltaa vietettiin eri osoitteissa, yöksi sain kuitenkin taas seuraa. Eero oli siis kavereidensa kanssa juhlimassa ja minä jäin kotiin. En oikein perusta juhlimisesta ja juomisesta jouluna, joten vaikka minuakin mukaan pyydettiin, jäin kotiin niin kuin aiempinakin vuosina. Tapaninpäivä sitten vain hengailtiin meillä kotona.

Ihan en vielä voi itseäni jouluihmiseksi sanoa, mutta kyllä tänä vuonna voin sanoa nauttineeni joulusta taas pitkästä aikaa ihan eri tavalla. On ihanaa, että sekä äidin että isän puolen sukuun on saatu pieniä lapsia serkkujeni toimesta ja nämä pikkuiset tuovat ihan uutta iloa ja vauhtia kaikkiin sukujuhliinkin. Melkein meinaa vauvakuume iskeä itsellekin.

Itämeren vallottajat

Hengissä selvittiin meidän laivareissusta ja oli huikee reissu. Kiitos Riikka, Eero & Antti matkaseurasta. Pidettiin meidän pienellä porukalla hauskaa, kuunneltiin Paula Koivuniemee ja Popedaa. Ihan noi artistit ei ehkä tällaiseen 20 vuotiaaseen iske, mutta ei se menoo haitannu.

Oon yrittäny virittäytyä joulutunnelmaan leipomalla eilen pipareita ja koristelemalla tänään joulukuusen. Mielestäni oon ihan hyvin onnistunutkin, en muista koska olisin viimeks ollu näin hyvällä joulumielellä. Toi laivareissu oli ihan hyvä tähän väliin, niin pysty irtautuun kaikesta joulustressistä ja rentoutumaan.

Huomenna toivottavasti vietellään rennosti yhdessä aikaa läheisten kanssa, syödään hyvin ja availlaan jokunen joululahjakin. :)

Mä oon sopivasti onnellinen

En muista koska olisin viimeks ollu niin hyvällä tuulella ja onnellinen kun eilen illalla olin. Lähdin keskiviikkona aamupäivällä Poriin ja Johanna ja Riikka saapu mun luo sitten myöhemmin. Riikalla oli synttärit, niin juhlittiin sitten kolmistaan niitä.

Ensin oltiin vaan mun luona, syötiin, juotiin ja hengailtiin. Niin ja varattiin vähän extemporee laivareissu lauantaiks eli huomiseks. Hehe. Myöhemmin illalla lähettiin sitten Kinoon ja siellä viihdyttiinkin melkein pilkkuun asti. Oli hauskaa taas pitkästä aikaa olla viihteellä näiden naikkosten kanssa, ja vaikka dj olikin ihan surkimus, niin ainakin mulla oli ihan hauskaa.

Torstaipäivä sitten vaan löhöiltiin ja syötiin keskenämme siihen asti, kunnes mun piti lähtee tallille. Pitkästä aikaa pääsin taas Anteroisen kyytiin ja valkun jälkeen olin niin ilonen, koska ratsastus suju Antsan kans pitkästä aikaa suhteellisen hyvin. Alla suora lainaus siitä, mitä kirjotin torstaina illalla Antsan omistajalle:

"Vaikka tossa kotimatkalla alko taas ihan järkyttävästi särkee tota selkää ja mun alkaa kohta iskeen jonkin asteinen epätoivo tän mun kroppani kans, niin ratsastuksesta ja Anterosta jäi tänään hyvä mieli. Se pöllöili juu, ja oli paikotellen vähän tuhma, mutta kokonaisuus jäi kuitenkin plussan puolelle. Tehtiin aluks aika paljon erilaisia väistöjä käynnissä ja muuten oli ihan ok, mutta oikeen takajalan siirtäminen vasemman yli ristiin on ylitsepääsemättömän hankalaa ja ruunalla meinas välillä mennä vähän herne nokkaan, kun ei oltu ihan samaa mieltä, mitä tehdään. Myös raipasta me käytiin vähän keskustelua, että saako se olla kädessä vai eikö saa. Antsa sai jonkinasteisen kohtauksen vaan siitä, kun pyysin Ellulta mulle raipan käteen. Mä voitin kuitenkin sen taistelun ja jatkossa ratsastan aina raippa mukana, koska sen pitää tottua siihen, että se on mukana, vaikka sitä ei tarvis käyttää. Se pään heittely vähän raivostuttaa, mutta ratsastin tänään niin, että joka kerta, kun se nyppäs sen päänsä, niin mä nyppäsin ulko-ohjasta samaan aikaan ja ratsastin jalalla eteen ja heti kun se lopetti, niin mä päästin paineen ohjasta pois ja myötäsin sille. Lopputunnista riitti kun laitto vaan ulkonyrkin kiinni, niin pää pysy siellä missä pitääkin ja Antero oli superhieno ja se liikku tosi pitkiä pätkiä tasasesti. Se on niin sählä ja malttamaton lapsihevoinen, että kyllä vaatii aikamoista hermojen hallintaa kuskilta  Lopussa näytettiin Ellulle kuitenki vielä vähän kuinka hienoo ravia meiltä irtos  Läpiratsastusta, jämäkkyyttä ja hyviä hermoja, niitä Antero tarvis tällä hetkellä ja paljon."

On se vaan uskomattoman ihana otus. Sillon kun Antero tekee töitä oikeesti mun kanssa ja on ratsastettavuudeltaan sellanen kun esimerkiksi eilen, niin mulle tulee tosi vahvasti sellanen tunne, että tää hevonen on enemmän kun mulle tehty. Oon tosi monesta hevosesta sanonu, että tykkään paljon, mutta Antero on jollain ihan eri tavalla oikeelta tuntuva. Jonkun muun hevosen kanssa olisin varmasti jo halunnu kaikkien näiden vastoinkäymisten jälkeen lopettaa yhteistyön, mutta en Anteron kanssa. Ei sitä osaa selittää, mutta minkään muun hevosen kanssa mun kemiat ei oo näin nopeesti ja näin vahvasti sopinu yhteen.

Ehkä ainakin osittain meidän kemioiden kohtaaminen johtuu siitä, että Antero on nuori hevonen ja se peilaa tosi paljon ratsastajaansa. Sille ei varsinaisesti oo kukaan opettanu mitään väistöjä tai ravilisäyksiä, vaan me opetellaan niitä yhdessä pikkuhiljaa ja mä samalla - osittain tiedostamattomasti - muokkaan sitä hevosta mun ratsastustyylille sopivaks. Vaikka en ratsasta Anteroo tän useemmin, niin uskon silti, että mun ratsastus vaikuttaa siihen ja sen kehittymiseen - toivottavasti positiivisesti.

Pikkujoulutouhuja

Missä välissä joulukuu on edennyt jo puoleen väliin? Olen ilmeisesti ollut niin lomalla, että en ole huomannut päivien kulumista ollenkaan. Mitään ihmeellistä tekemistä en näille lomapäivilleni ole keksinyt, mutta ainakaan vielä toistaiseksi en ole tylsyyteenkään kuollut.

Viime viikosta vietin kolme päivää Porissa ihan kahdestaan koiran kanssa, mutta muuten olen ollut vanhempieni nurkissa pyörimässä. Nuo kolme päivää omassa kodissa olivat kyllä enemmän kuin rentouttavia ja koirakin tuntui nauttivan päästessään haistelemaan uusia hajuja ja viettämään rentoa kaupunkilaiselämää kanssani. Jatkuvasti pohdiskelen onko kotini Porissa vai Punkalaitumella, mutta tällä hetkellä olen vahvasti sitä mieltä, että kotini on siirtynyt Poriin. Viihdyn siellä paremmin kuin täällä pikkukylässä.

Viikonloppuna vietettiin Tuorin ratsutilan ja Huittisten seudun ratsastajien yhteisiä pikkujouluja, joissa olin mukana katsojan roolissa. Hienoja katrilliesityksiä olivat ratsastuskoulun ratsastajat kehitelleet ja hyvää riisipuuroa Ella meille keitellyt. Nämä olivat todennäköisesti viimeiset pikkujoulut itselleni HSR:n jäsenenä, koska ensi vuodeksi siirryn edustamaan Merikarvian ratsastajia. Vähän haikeaa sinänsä, koska olen niin monia hauskoja hetkiä ja kivoja reissuja tehnyt HSR:n porukan kanssa.

Alla kokoamani video pikkujoulujen esityksistä.

Kirje joulupukille

Osallistun tällä postauksella blogitallin viikon blogihaasteeseen ja haastan myös Johannan, Aadan ja Jessican kertomaan joululahjatoiveistaan!

---

Rakas joulupukki!

Siitä on pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin Sinulle. Muistan kuinka pienenä innoissani selasin postissa tullutta lelulehteä pikkuveljeni kanssa ja listasin kaiken mahdollisen, mitä ikinä saatoinkaan toivoa. Nukkeja, pehmoleluja, pelejä, leluhevosia... Jostain kumman syystä en koskaan saanut kaikkea, mitä monisivuisessa listassani luki...

Kuten ehkä tässä kahdenkymmenen viimeisen vuoden aikana olet huomannut, en ole mikään hirveän suuri jouluihminen. Se lapsuuden innokkuus on vuosien myötä hävinnyt hiljalleen ja jäljelle ovat jääneet vain jatkuva stressi ja paineet siitä, että saa kaikille ostettua lahjat ajoissa. Viime jouluaattoina olen nähnyt aivan liikaa riitelyä, hymyttömiä kasvoja ja stressaantuneita ihmisiä. En haluaisi nähdä näitä enää. Olen sanonut viimeisten vuosien aikana jopa vihaavani joulua. En haluaisi vihata mitään tai ketään.

Tänä vuonna en aio toivoa keneltäkään mitään materiaa. Tiedän sitä kuitenkin saavani, enkä väitä, ettenkö iloitsisi toinen toistaan kivemmista lahjoista. Tunnetusti materialismi onni on parasta.. eiku... 

Toivoisin, että tänä jouluna saisin viettää joulua läheisteni kanssa niin, että kukaan ei joisi itseään humalaan, riitelisi toistensa kanssa tai valittaisi saamistaan joululahjoista. Toivoisin näkeväni iloisia kasvoja ympärilläni ja toivoisin aistivani iloista joulumieltä joka puolella. Toivoisin kuulevani pikkuveljeni soittavan kauniita joululauluja pianolla. Toivoisin, että oppisin taas iloitsemaan joulusta samalla tavalla kuin lapsena. 

Jos nämä toiveeni toteutuvat, olen enemmän kuin iloinen. Tietysti toivoisin myös, että jouluna maa olisi lumesta valkoinen, pöydät notkuisivat herkullisista ruuista ja joulukuusen alta löytyisi ihanasti koristeltuja lahjapaketteja. Nämä asiat ovat kuitenkin toisarvoisia ja pelkästään positiivinen lisä kaiken ylempänä kirjoittamani jatkoksi.

Terveisin alla olevien kuvien tonttutyttö,

Marika

 

Tavoitteellista ratsastamista 2015

Kuulun Pikkuhelmen valmennusryhmään, joka tarkoittaa sitä, että ratsastuksemme pitäisi olla on tavoitteellista, eikä pelkästään mukavaa harrastelua. Nyt kun tämä vuosi alkaa olla loppusuoralla, ilmoitti Ellu haluavansa meidän pohtivan tavoitteitamme. Itseä vartenhan näitä tavoitteita pohditaan ja asetetaan, ja valmentajan avulla sitten mietitään, miten niihin päästään. Tämä blogi on minulla sitä varten, että myöhemmin täältä on helppo lukea, mitä on ajatellut esimerkiksi puoli vuotta tai vuosi sitten. Siksi ajattelinkin, että kaikista luontevinta itselleni on kirjoittaa näistä tavoitteista tänne blogiin.

Ihan ensimmäiseksi tärkein tavoite minulle on ylipäätään jatkaa koko ratsastusta. Olin noin puolitoista vuotta, muutamaa satunnaista hevosen selässä käymistä lukuunottamatta, ilman ratsastusta ja nyt tämän vuoden kesällä aloitin taas hevostelun säännöllisesti. Tuon tauon aikana tajusin, että elämä on huomattavasti valoisampaa, kun siihen kuuluu kaviollisia eläimiä, joten vaikka opiskelut vievät paljon aikaa ja energiaa, eikä rahaakaan ole mitenkään liiaksi, haluan silti pitää viimeiseen asti kiinni siitä, että käyn säännöllisesti hevosen selässä. Mieluusti kävisin useamminkin kuin kerran viikossa ja näin ollen pääsisin huomattavasti paremmin kehittymäänkin, mutta ainakaan tällä hetkellä resurssit eivät riitä ratsastamaan tiheämmin.

Anteron kanssa tavoitteena on ensinnäkin saada hevoselle lisää lihasmassaa - ja mieluusti niitä lihaksia oikeisiin paikkoihin, kuten selkään ja takaosaan. Ratsastuksellisesti meidän pitäisi saada menoa monessakin mielessä paljon tasaisemmaksi. Nyt tänä syksynä välillä ollaan suoriuduttu hyvin ja välillä sitten taas on mennyt kaikki niin penkin alle kuin vain mahdollista. Minun pitäisi saada hevonen ratsastettua paremmin pyöreälle kaulalla, tasaisemmaksi edestä ja käyttämään paremmin takajalkojaan.

Isoin kompastuskivi meille on ollut laukka ja laukannostot. Laukkaan pitäisi saada huomattavasti lisää säätövaraa, vielä sitä ei kovin lyhyeksi saa koottua tai jos saakin, sitä ei saa ylläpidettyä kovin pitkään. Lisäksi ristilaukkaräpellykset pitäisi saada pois. Laukka ei oikeastaan parane muuten kuin laukkaamalla. Laukkaa, laukkaa, laukkaa, isompaa laukkaa, pienempää laukkaa, kootumpaa laukkaa, paljon laukkaa.... ja pikkuhiljaa, kun alkaa sujua, niin erilaisia tehtäviä ja kuvioita siinä laukassa. Uskon, että kun hevonen saa lisää lihasta takaosaansa ja sen tasapaino kehittyy hiljallee, paranee laukka siinä samalla.

Laukannostot ovat jo tämän syksyn aikana parantuneet huomattavasti, mutta vieläkin on välillä ongelmia erityisesti oikean laukan nostojen kanssa. Omasta mielestäni noin yleisesti Anteron kanssa on periaatteessa helppo tehdä nostoja ja se nostaa kyllä pienillä avuilla laukan - harmillisesti oikeaan kierrokseen turhan usein vasemman.. Pikkuhiljaa olen kuitenkin päässyt jyvälle siitä, miten sen oikeankin laukan saa sieltä ylös, mutta hiomista on vielä.

Mitä sitten tulee itseäni koskeviin tavoitteisiin, niin ehkä olisi jo huikea saavutus, jos saisin pidettyä itseni ylipäätään ratsastuskunnossa. Tuntuu, että koko ajan on joku paikka rikki tai kipeänä ja näin ollen ratsastaminen vähän hankalaa. Tärkeintä olisi pitää oma keskikroppa kasassa ja treenata keskivartalon lihaksia - vähän on liian harvoin tullut tehtyä tuota selkää varten fysioterapeutilta saatuja liikkeitä... Täytyisi ehkä keksiä joku konkreettinen tavoite ja jokin motivaattori, että jaksaisi liikkua muutenkin kuin kerran viikossa ratsastamalla. Lenkkeilykin on syksyn ja sairasteluiden myötä jäänyt huomattavan paljon vähemmälle kesään verrattuna.

Tarvitsisin omaan istuntaani lisää ryhtiä ja jämäkkyyttä, ja mikäpä muu siihen auttaisi kuin hyvät vatsa- ja selkälihakset. Istunnan suhteen tavoite on ainakin päästä eroon turhasta jännittyineisyydestä. Oman selän ongelmat ja kipu ratsastaessa ovat aiheuttaneet sen, että en enää osaa istua laukassa yhtä rennosti kuin ennen, enkä saa lantiota alle yhtä hyvin kuin ennen.

Kilpailemisen suhteen en ehkä halua vielä kauhean tarkasti miettiä tavoitteita, ne riippuvat pitkälti siitä, miten tässä muutaman kuukauden aikana sujuu. Uskon kuitenkin, että jos saadaan ylempänä pohtimiani asioita hiottua, päästään ensi kaudella starttaamaan helpon B:n ratoja ja toivottavasti tekemään tasaisempiä suorituksia kuin mitä tänä syksynä on nähty.

Lyhyesti siis tavoitteet 2015:

-           Pitää ratsastus säännöllisenä osana elämää

-          Saada Antero liikkumaan paremmin (pyöreämmälle kaulalle, takajalat enemmän töihin)

-          Saada hevoselle lisää lihasmassaa

-          Laukkaa paremmaksi ja enemmän säätövaraa, ristilaukkaräpellykset pois

-          Hioa laukannostoja, erityisesti oikean laukan

-          Pitää oma kroppa ja itsenä muutenkin ylipäätään ratsastuskunnossa

-         Treenata omaa keskikroppaa paremmaksi à jämäkkyyttä istuntaan

-          Päästä starttaamaan Helppoa B:tä

Miksei mies voisi hankkia silikoneja?

Viime aikoina on enemmän kuin paljon puhuttu tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Suurin syy tähän lienee edeskunnassa työnalla ollut tasa-arvoinen avioliittolaki, joka - niin kuin kaikki varmaan jo tietävätkin - meni läpi. En kyseiseen asiaan ole kantaa sen suuremmin ottanut, mutta lyhyesti voin todeta, että jos olisin kansanedustaja, olisin kuulunut enemmistöön ja kannattanut tätä lakia. Todella toivon, että jokainen sosiaalialalla työskentelevä tai alaa opiskeleva olisi äänestänyt kanssani samoin. Meidän alan tarkoitushan on olla heikompien puolella ja turvata kaikkien ihmisten perusoikeuksia.

28.11.2014, kun tästä laista eduskunnassa äänestettiin, olin sopivasti aiheeseen liittyen sateenkaariperheiden kohtaamista käsittelevässä koulutuksessa. Koulutus oli Sateenkaariperheet ry:n järjestämä ja koulutuksen piti Tia Forsström. Aihe oli todella ajankohtainen ja mielenkiintoinen, joten ajattelin siitä jotakin kirjoittaa tänne bloginkin puolelle. Käsittelen aihetta kuitenkin yleisemmässä mittakaavassa, enkä pohdi tai kerro juurikaan siitä, miten esimerkiksi sosiaalialan työntekijänä pitäisi suhtautua sateenkaariperheisiin, vaan kirjoitan yleisemmin tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista.

Ihan alussa puhuttiin ihan vain käsitteistä ja siitä, mitä ne tarkoittavat. Niinkin yksinkertaiselta tuntuvat sanat kuin sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen ovat oikeasti paljon laajempia käsitteitä kuin osaamme ajatellakaan. Kuullessa sanan sukupuoli, tulee ensimmäisenä mieleen mies tai nainen. Mutta entäs mihin kategoriaan menevät transsukupuoliset, transvestiitit tai intersukupuoliset? Pitääkö jokaisen sulautua normeihin ja olla joko mies tai nainen, vai kelpaako sellaisena kuin on, ilman mitään määrittelyjä sukupuolesta? Meidän jokaisen oma käsitys sukupuolesta vaikuttaa myös käsitykseen rakkaudesta tai seksistä. Voimme mielessämme pohtia, onko naista rakastava nainen vain mies naisen ruumiissa tai sitten voimme olla ajattelematta asiaa ja hyväksyä ihmiset sellaisena kuin ovat.

Entäs sitten seksuaalinen suuntautuminen? Se kertoo kiinnostuksen kohteen sukupuolen, mutta seksi voi silti olla ihan mitä tahansa tai sitä voi olla olematta kokonaan. Onko meidän pakko lokeroida ihmiset? Hetero, homo, lesbo, biseksuaali... Eräs rinnakkaisluokkalaiseni totesi koulutuksessa hyvin: "Enkö voi olla vain minä?" Erilaisuus on rikkautta ja moninaisuus on osa elämää. Toisenlaisia ihmisiä on tällä maapallolla enemmän kuin toisenlaisia, mutta ei silti esimerkiksi se, että homoja on vähemmän kuin heteroita, saisi vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumiseen. Ihmisoikeudet koskevat kaikkia ihmsiä ja ne kuuluvat kaikille.

Meidän kulttuurissamme vallitsee tietyt normit, jotka antavat meille tietynlaista turvaa. Normit ovat sääntöjä ja oletuksia siitä, miten tiettyjen asioiden pitäisi olla. Mutta kuka määrittää, mikä on normaalia? Miksi mies ei saa ottaa silikoneja ilman, että hänet tuomitaan tai leimataan, vaikka nykypäivänä on täysin normaalia, jos nainen ottaa silikonit? Usein sanotaan: "Hetero, kunnes toisin todistetaan!" Mutta kenen pitää tulla ulos kaapista? Oletamme automaattisesti ihmisten olevan heteroita siihen asti, kunnes he tulevat ulos kaapista. Eikö tätä normia voitaisi jo pikkuhiljaa muuttaa?

On täysin luonnollista, että ihminen - seksuaalisesta suuntautumisestaan huolimatta - haluaa perustaa perheen. Toki lasten hankkiminen on luonnollisestikin kahdelle miehelle tai kahdelle naiselle vaikeampaa kuin heteroparille, mutta se ei silti tarkoita, että se olisi mahdotonta tai kiellettyä. Ainakin lapset ovat tarkoin harkittuja ja varmasti tervetulleita tähän maailmaan, samaa ei voi sanoa kaikkien heteroiden lapsista. Tasa-arvoinen avioliittolaki helpottaa perheen perustamista, sillä se mahdollistaa nais- ja miesparien adoptio-oikeuden.

Viimeisimmän tutkimuksen mukaan sateenkaariperheiden lapset voivat ihan yhtä hyvin, tai oikeastaan jopa hieman paremmin, kuin niin sanotusti normaalien perheiden lapset. Samalla he voivat siis myös yhtä huonosti kuin tavalliset lapsetkin. "Hyvää ei ole vain yhdenlaista" ja tärkeämpää on se, että lapsella on elämässään tasapainoisia aikuisia, häntä rakastetaan ja hänet hyväksytään omana itsenään kuin se, että hänellä on yksi äiti ja yksi isä. Ei voi kieltää, etteikö perhe ja kasvuympäristö vaikuttaisi lapseen ja hänen kehitykseensä, mutta se, ovatko nämä vaikutukset huonoja, on asia erikseen.

Tietysti sateenkaariperheillä on omat haasteensa. He elävät normien vastaisesti, joten ovat koko ajan ikään kuin suurennuslasin alla ja näin ollen paineet onnistua ovat suuret. He joutuvat jatkuvasti kohtaamaan tuomitsevia asenteita ja ennakkoluuloja, ja jopa heidän läheisensä ovat saattaneet tuomita heidät pelkästään sen vuoksi, että he poikkeavat normeista. Myös juridinen puoli on sateenkaariperheitä vastaan. Nyt tämän tasa-arvoisen avioliittolain myötä asiat sillä saralla tosin hieman helpottuvat, mutta vielä on matkaa siihen, että eläisimme tasa-arvoisessa maassa.

Olen sitä mieltä, että meidän jokaisen - sukupuolesta, ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumisesta ja ihan kaikesta riippumatta - pitäisi olla ylpeitä itsestämme juuri sellaisena kuin olemme. Saat olla ylpeä siitä, että olet homo, mutta yhtälailla saat olla ylpeä siitä, että olet hetero ja saat olla ylpeä myös siitä, että et koe olevasi kumpikaan.

Suomenhevosten itsenäisyyspäivä

"Itsenäisyyspäivänä kiitämme ja osoitamme kunnioitusta kaikkia heitä kohtaan, jotka taistelivat itsenäisyytemme puolesta. Sotilaiden lisäksi vapaan isänmaamme puolesta sodissa palveli myös kaikkiaan 140 000 suomenhevosta. Suomenhevosemme palveli tykistön vetohevosena, ammuston, muonan, haavoittuneiden ja kaatuneitten kuljetuksissa sekä ratsulähettitehtävissä. Joukkojen huolto sekä taistelujoukkojen ja tykistön maastoliikkuvuus onnistui suomenhevosen ansiosta vaikeassakin maastossa. Monen ladon ja tallin seinällä roikkuvat vanhat länget ovat muisto niiltä ajoilta, jolloin suomenhevosta tarvittiin taistelemaan maamme itsenäisyyden puolesta ja jälleenrakentamaan sodan jälkeistä hyvinvointia Suomeen. 

Kun katsomme suomenhevosiamme tänä päivänä, meidän on syytä muistaa, että ne ovat osa kulttuuriperintöämme ja kansallista identiteettiämme. Sotiemme sankari on nykypäivän monipuolinen urheilu- ja harrastehevonen, joka yhä edelleen palvelee urheasti omassa työssään. 

Kohdelkaamme kunnioituksella kansallisaarrettamme ja turvatkaamme myös tulevaisuudessa suomenhevosemme hyvinvointi"

- Suomenhevosliitto

Tämän vuoksi ajattelin nyt kuvien kera listata viisi suomenhevosta, joilla on ollut jonkinlainen merkitys omaan ratsastushistoriaani. Joten tässä, ilman minkäänlaista tärkeysjärjestystä, viisi täysin erilaista, ainutlaatuista ja tärkeää hevosta, olkaa hyvät:

Suomenhevostamma Lopin Kihu

Suomenhevosruuna Viivin Komeetta

Suomenhevostamma Sinin Tähti



Suomenpienhevostamma E.V. Johviira

Suomenhevostamma Lopin Viivi

Rodeoratsastusta, kouluratsastusta ja joululoma!

Jotenkin se aika on kulunut niin nopeasti, että viime viikon torstaina toivoteltiin luokkakavereille hyvät joululomat. Mieletöntä. Syksy on ollut pitkä ja raskas, mutta pikkuhiljaa alkaa taas elämä voittaa. Nyt viimeistä yhteistä ryhmätyötä tehdessä löysin jopa kadoksissa ollutta koulumotivaatiotani jostakin ja olin oikeasti tosi kiinnostunut tuon tehtävän tekemisestä. Jokaisen ryhmäläisen piti lukea Vuorovaikutuksellinen tukeminen -kirja ja sen lisäksi annetusta listasta kaikki valitsivat vielä toisen kirjan luettavaksi. Itse luin Ross W. Greenen "Koulun hukkaamat lapset: opas käytösongelmaisten lasten auttamiseksi". Mielenkiintoinen teos, josta voisin ehkä kirjoittaa ihan omaakin postausta jossain vaiheessa.

Viime viikon torstaina olin myös Anteron kanssa treenaamassa lauantaina olleita koulukisoja varten. Torstaina sujuikin ihan hyvin ja hyvällä mielellä lauantaina Eero mukanani lähdin tallille. Loppujen lopuksi ei kyllä sitten päästy starttaamaan lauantaina ollenkaan. Anterolla oli hivenen ylimäärästä virtaa ja ehdin olla sen selässä ehkä reilut viisi minuuttia ennen kuin se linkosi minut sieltä alas. Herra Hannover oli jo ennen minun kyytiin nousemistani pelleillyt jotain omistajiensa kanssa ja meninkin hevosen selkään suunniteltua aiemmin, koska Anteron omistajan tytär ei enää uskaltanut tuon kahelin selässä olla - ja ihan syystä.

Menin hevosen kanssa kentälle tarkoituksena saada se vähän rauhottumaan, mutta muistaakseni ensimmäisen kävelykierroksen aikana se päätti kokeilla miltä tuntuu seistä pelkillä takatassuilla. Eipä siinä mitään, jatkettiin hetken aikaa ravissa ihan ok, kunnes Antero yhtäkkiä päättikin vetäistä järkyttävät rodeot. En ihan ollut valmistautunut tuollaiseen, joten tulin sieltä sitten aika vauhdilla alas - ja suoraan ainoaan kohtaan, jossa kentän pohja oli kova ja jäinen. Auts. Lopputuloksena melkein nyrkin kokoinen mustelma vasemmassa lonkassa, lisää mustelmia samaisen jalan polvessa, leuka auki, selkä entistä kipeämpi ja Sepon kanssa kaksi vuotta sitten loukattu oikea käsi taas kipeä.

Anterohan pääsi sitten tippumiseni jälkeen karkaamaan kentältä ja kun lopulta saatiin tallin pihalla juoksennellut hevonen kiinni, päätettiin sen omistajan kanssa odottaa kunnes kisat loppuu, päästää hevonen irti maneesiin purkamaan enimmät höyryt pois ja sen jälkeen vielä minä ratsastin sen. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ei menneet kisat ihan niin kuin piti, mutta loppujen lopuksi Antsa oli ihan ok ratsastaa.

Tämän viikon keskiviikkona pääsin jälleen testailemaan rodeoratsastajan taitojani, tosin hieman turvallisemmissa olosuhteissa. Meillä oli nimittäin opiskelijoiden pikkujoulut Cabaretissa ja paikalla oli myös rodeohärkä. Ennen iltaa ajattelin, että en uskalla sen kyytiin kipeän selkäni kanssa mennä, mutta sitten, kun olin ennen baariin lähtöä ottanut vähän särkylääkettä ja nauttinut muutaman annoksen alkoholia, oli mieli toinen.

Hauskaa oli ja pysyin härän selässä käyneistä naisista kyydissä pisimpään eli huikeat 15 sekuntia. Tällä päästiin finaaliin, jossa ei kyllä voittoa irronnut, mutta lohdutuspalkinnoksi sain sentään yhden drinkkilipun. Näin jälkeenpäin voinen todeta, että olisi ehkä kannattanut jättää väliin tuon selän takia, mutta tehty mikä tehty.


Eilen torstaina ratsastin valmennuksessa Anteron sijaan Leialla. Olin etukäteen pyytänyt, josko saisin alleni poikkeuksellisesti vähän turvallisemman hevosen, kun en nyt ihan lopullisesti haluaisi kroppaani kuitenkaan hajottaa.

Valmennus ei sujunut mitenkään loistavasti ja olen Lellillä ratsastanut paremminkin, mutta näin pitkän tauon jälkeen hyväksyttäköön se, että kuski oli vähän hukassa. Leia on niin erilainen kuin Antero. Lellin kanssa saa pitää todella vahvan tuntuman, sille ei saa antaa yhtään turhaan tilaa edestä ja ulkoapujen tärkeyttä ei voi kyseisen tamman kanssa unohtaa hetkeksikään. Ilmaiseksi ei saa mitään, mutta sitten kun tuo hevonen antaa edes pieniä välähdyksiä kapasiteetistaan, niin siinä saa olla hymy korvissa seuraavan viikon. On se vaan hieno.

Pitkästä aikaa oli myös hienoa ratsastaa hevosella, josta tietää, että sen osaaminen ei ole este ja kaikki virheet mitä tulee, johtuu pelkästään ratsastajasta. Treenattiin muun muassa pysähdyksiä laukasta ja laukannostoja pysähdyksestä ja vastalaukkakaarteita. Anteron kanssa on saavutus, että saa edes oikean laukan nousemaan, niin oli outoa, että jos hevonen vastalaukkaa tehdessä vaihtoi itse laukan myötäiseksi, huusi Ellu vaihtamaan laukan takaisin ja tosiaan sen laukan pystyi ihan pienillä avuilla vaihtamaan ilman mitään hyppypomppuloikkaräpellyksiä.