Pimeää ja vähän valoisampaa ratsastusta

Huh. Viimeisen kolmen päivän aikana on ainakin tullut ratsastettua, ja jos ei sitä muusta huomaa, niin siitä ainakin, että tänään aamulla sängystä nouseminen oli haasteellista, koska selkään sattui. No, asia korjaantunee ensi viikolla, kun en ole menossa ollenkaan hevosen selkään. Anteroinenkin saa siis minusta ansaitun viikon loman.

Torstaina valmennuksessa reenailtiin lähinnä lauantain ratoja. Itse olisin ehkä ennemmin halunnut, että oltaisiin treenattu ratoja pätkissä tai jotain samankaltaisia tehtäviä, mitä kyseisillä radoilla oli, mutta ymmärrän toki, että toisille esimerkiksi niiden ratojen ulkoaopettelu on jo paljon suurempi työ kuin minulle, ja on tärkeää, että niitä ratoja toistetaan kokonaisuuksina. Joka tapauksessa Antero oli ihan ok. C:n radan se suoritti hyvinkin mallikelpoisesti, kun taas raviohjelma takkusi kyllä ihan kiitettävästi.

Perjantaina olin lupautunut Dahlin Lissun kouluvalmennukseen Anteron kanssa. Ilma oli varsin hirveä, satoi ja tuuli niin, että ei maneesissa valmentajan ääni meinannut kuulua ollenkaan. Meidän tunti oli illan viimeinen ja aika pian sen alkamisesta meni sähköt. Ratsastettiin sitten pimeässä maneesissa hetki, kunnes Lissu ajoi autonsa maneesin ovelle, että saatiin edes vähän valoa. Antero oli todella jännittynyt, se pelkäsi valojen vilkkumista ja muun muassa omaa ja muiden hevosten varjoja.

Yritettiin tehdä pituushalkaisijalta uralle pohkeenväistöjä, mutta me taidettiin yhteensä saada maksimissaan kolme onnistunutta väistöaskelta. Koko ratsastuksesta ei tullut yhtään mitään. Omaan selkääni sattui, eikä asiaa parantanut jännittyneesti alla ravaava iso hevonen. En saanut rentoutettua omaa istuntaani, joten ei ollut mahdollisuuksia saada hevostakaan rentoutumaan. Voihan katastrofi.

Jossain puolen välin jälkeen yksinkertaisesti meni hermot. Hyppäsin alas hevosen selästä ja lähdin itkien talliin sanomatta mitään. En normaalisti ole mikään luovuttaja, mutta nyt turhautuminen kasvoi liian suureksi. Luultavasti olisin seuraavaksi hermostunut täysin viattomalle hevoselle, joten ennen kuin näin pääsi tapahtumaan, päätin, että parempi lopettaa ajoissa.

Valmennuksesta jäi siis todella huono maku suuhun. Lissu valmentajana on aika tiukka ja sanoo asiat hyvinkin napakasti ja suoraan. Tällaisessa tilanteessa se ei ainakaan parantanut tilannetta millään tavalla, mutta en tiedä sitten normaaleissa olosuhteissa, miten kyseinen valmentaja meille Anteron kanssa sopisi. Yleisesti en tykkää tuon kaltaisesta opetustavasta itselläni. Olen liian herkkä ja otan asiat vähän turhan paljon itseeni. Jaksan kyllä tehdä paljon töitä ja parhaani mukaan yritän aina korjata opettajan sanomia virheitä, mutta kaipaan myös sitä, että minulle sanotaan milloin menee hyvin, eikä pelkästään koko ajan olla karjumassa niistä virheistä.

Siinä turhautumista ja selkäkipuani itkiessä melkein päätin jo, että perun koko lauantaipäivän kisat meidän osalta. Hetken kuitenkin itseäni koottua päätin, että en minä nyt enää toista kertaa luovuta. Ajatus oli, että ei ainakaan huonommin voi enää mennä. Illalla sitten vielä letitin Anteron ja koska ilma oli aika kamala, selkäni kiitettävän kipeä ja kello paljon, minulle ehdotettiin, jos jäisin tallille yöksi. Suostuin tähän ehdotukseen ja tallilla olleiden ihanien ihmisten toimesta hyvin lääkittynä pääsin nukkumaan.

Lauantai jännitti itseäni hieman, mutta olin päättänyt, että en saa jännittää. Allani oli kuitenkin nuori hevonen, joka tuskin oli suuremmin ennen kouluaitojen sisällä mennyt, joten jos itse jännittäisin radalla, jännittäisi hevonenkin. En halua, että minun takiani Antero alkaa jännittää kouluaitoja.

Alkuun kisapaikalla allani oli aika jännittynyt hevonen, joka oli ihan ihmeissään minne hänet on tuotu. Käytiin nopeasti kääntymässä maneesin verkka-alueella ja siellä oli paljon kummallisia ja pelottavia juttuja. Sain kuitenkin verkata Anteroa pitkään ja tällä kertaa en tehnyt sitä virhettä, että olisin istunut ravissa alas ennen kuin hevonen oli rento. Hieman raskaspohjaisella ulkokentällä keventely teki Anterolle hyvää, se sai purettua isoimmat energiansa ja sai ihan rauhassa rentoutua.

Takaisin maneesin verkkaan mennessä hevonen olikin jo huomattavasti parempi. Se oli täysin rento ja kuuliainen, joten oman vuoromme tullessa lähdin hyvillä mielin radalle. Kouluaitojen sisään päästyämme Antsa hieman jännittyi ja katsoi yleisöä, tuomaria ja kukkapuskia hieman epäileväisenä. Sain kuitenkin pidettyä omat hermot kasassa ja näin ollen nopeasti hevonen muuttui samanlaiseksi kuin se oli verryttelyalueellakin ollut.

Raviohjelman rata oli ihan super. Meidän paperissa loppukommenttina lukeekin "Super hyvä rauhallinen suoritus. Pieniä huomioita tahdin säilyttämiseen. Hieno! :) ) Prosentit olivat 78,89 ja sillä päästiin palkintojenjakoon jaetulla ensimmäisellä sijalla. Täytyy sanoa, että siinä vaiheessa kun tulin pois radalta, niin selkäkipukin väheni puolella. Super vauva-antsa.

C:n rataa varten lähdin suoraan palkintojenjaosta verkkaamaan hyvillä mielin. Tavoitteeksi asetin, että hyväksytty tulos pitää saada ja niin, että hevonen pysyy rentona. Antero alkoi ehkä aavistuksen väsähtää ja ajoittain painua kuolaimen alle, joten aika paljon vain kävelin verkassa.

Itse rata täytti tavoitteemme, mutta hieman jäi hampaankoloon oikea laukka. Toki itselläni oli tiedossa, että sen nostaminen on vaikeaa, ja varsinkin kun pienellä verkka-alueella monen muun hevosen kanssa ei kunnolla pystynyt Anteron kaltaisella hevosella laukkaamaan. Suoritettiin siis oikean laukan osuudet taidokkaasti vasemmassa laukassa. Huomasin kyllä ensimmäisessä kulmassa heti, että laukka on väärä, mutta en yksinkertaisesti saanut hevosta alas ja vaihtamaan sitä. Antsa oli päättänyt, että homma hoituu hyvin vastalaukassakin.

Loppujen lopuksi saatiin kuitenkin prosentteja 58,86 ja loppuun kommentti "Elegantti hevonen. Lyhennä hieman ohjia. Pyri ratsastamaan hevonen paremmin ohjan ja pohkeen väliin. Laukka olisi kannattanut korjata." Allekirjoitan kyllä nämä kommentit täysin ja nyt ei muuta kuin reenaamaan oikean laukan nostoja. :)

Alla vielä molemmat radat videolla:

Hyvän mielen Antero

Inhoan syksyä. Jotenkin kaikki energia ja into loppuu kuin seinään heti kun ilmat viilenevät ja yhä aiemmin ja aiemmin tulee pimeää illalla. Sinänsä opiskeluiden jatkaminen kesän jälkeen on ollut kyllä kivaa, ja erityisesti kun näin syksyllä on myös niitä bileitä kohtalaisesti, mutta kuitenkin erityisesti tämä Friitala-projekti on syönyt hermoja ja pistänyt stressitasot nousemaan. Kroppa tavallaan sanoikin jo stop, ja sairastelin vähän syysflunssaa ja sellaista.

Piristystä pimeneviin iltoihin tuo kuitenkin ratsastus ja erityisesti Antero. Viime torstaina kävin herran selässä vähän kokeilemassa, miten se reagoi kannuksiin ja samalla treenattiin lauantaina kisoja varten. Muuten meni ihan kohtalaisesti, mutta oikean laukan kanssa oli paljon ongelmia. Tai ei sinänsä oikean laukan kanssa, vaan sen nostamisen kanssa. Se tuntuu olevan jotenkin hankala juttu, mutta kyllä sieltä loppujen lopuksi saatiin kummatkin laukat nousemaan. Tyylikkyydestä ei kyllä voida puhua...

Lauantaina olikin sitten jännä päivä. En normaalisti ole mikään kisajännittäjä tai jännittäjä muutenkaan. Stressata osaan kyllä monista asioista, mutta harvemmin koen jännittäväni hirveän paljoa. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että lauantai jännitti. En ollut ennen lauantaita kunnolla tavannut Anteron omistajia ja tiesin heidän olevan paikalla lauantaina, joten se ehkä loi hieman paineita.

Hengissä kuitenkin selvittiin ja nyt ollaan taas yhtä kokemusta rikkaampia. C:n rata meni aika aika säheltämiseksi, koska olin raviohjelman ajan sihteerinä, enkä ehtinyt verkkaamaan ihan niin paljoa kuin olisin ehkä halunnut. Olin koko verryttelyn ja radan ajan todella jännittynyt itse, joten tämä tietysti heijastui myös Anteroon. Kuten aiemmin jo olin ajatellut, muodostuivat laukat meidän isoksi kompastuskiveksemme. Oikeat laukat kyllä nousivat, vähän turhankin hyvin, nimittäin nyt Antero tarjosi oikeaa laukkaa jopa silloin kuin olisi pitänyt nostaa vasen. Raviosuus sen sijaan meni ihan kiitettävästi ja pätkittäin hevonen tuntui ihan hyvältä, tämän vuoksi saatiin huonosta laukkaohjelmasta huolimatta jopa 57,78%.

Päivän toiseen rataan minulla oli huomattavasti enemmän aikaa valmistautua ja sain ihan rauhassa valmistautua suoritukseen. Kävinkin ennen varsinaista maneesissa ollutta verryttelyaikaa kentällä yksinäni ratsastamassa Anteron ihan rennoksi ja maneesiin mennessä aloin vasta herätellä sitä varsinaista suoritusta varten. Tämä toimi ihan hyvin ja Kn sujui huomattavasti paremmin. Läpi ohjelman hevonen oli hitusen jännittynyt ja se olisi saanut liikkua paremmin läpi selän. Kuitenkin saatiin kaikki suoritettua ja myös laukat nousivat silloin kuin piti ja pysyivät yllä niin kauan kuin oli tarkoituskin. Ainoa asia, minkä vuoksi tuota radasta jäi vähän huono maku, on minun istuntani. Maneesissa verkassa omaan selkääni alkoi jostain syystä sattua ihan tajuttomasti ja ratsastin koko radan vähän hammasta purren, enkä pystynyt istumaan kunnolla. En tiedä mistä tuo selkäkipu taas tuli, kun se on pitkään ollut poissa...

Jälkimmäisestä radasta saatiin loppujen lopuksi prosentteja 60,4. Tämä ei yltänyt sijoituksille, mutta eipä me niitä lähdetykään hakemaan. Jos olisin halunnut voittaa tai edes sijoittua, olisin valinnut tallista ratsukseni jonkun muun hevosen tai mennyt raviohjelman Anteron kanssa. Tärkeämpää on kuitenkin kehittyä ja saada uusia kokemuksia. Uusia kokemuksia menemme Anteroisen kanssa hakemaan myös ensi lauantaina, kun Zilpalla on harjoituskilpailut. Ilmoittauduin Antsan kanssa raviohjelmaan ja helppoon C:hen. Ei ole mitään käsitystä, miten tuo eläin vieraassa paikassa käyttäytyy, mutta ehkäpä se selviää sitten lauantaina.

Mietin pitkään kehtaanko julkaista videoita noista radoista, mutta menkööt. Antakaa kuitenkin anteeksi, kyseessä on vasta kolmas kerta kyseisen hevosen selässä ja kaiken lisäksi Antero on nuori hevonen, jolle kaikki kilpailut ja muut ovat vielä ihan uusia juttuja.

Istuntaa, villin lännen meininkiä ja ratsun vaihtoa

Kolmesta viimeisestä ratsastuskerrasta on jäänyt kirjoittamatta. Hupsista. Nyt luvassa siis kilometripostaus ilman kuvia.

Kirjoitan näitä ratsastukseen liittyviä postauksia lähinnä itselleni, koska niihin on kiva palata myöhemmin, ja kun konkreettisesti kirjoittaa ylös ja vähän analysoi omaa tekemistään, niin on helpompi korjata virheitä ja kehittyä. Mutta siis, muutama sana kolmesta viimeisemmästä kerrastani kaviokkaan selässä.

Kaikista kauiten on aikaa istuntatunnista Wiku-ponin kanssa. Koko tunti keskityttiin vain ja ainoastaan korjaamaan istuntaa ja voi jestas, että oli muuten rankkaa. Vaikka minullakaan ei perusistunnassa ole mitään hirveän suuria virheitä, jotka näkyisivät kilometrien päähän, niin kyllä oli lihakset kipeänä ihan vain niiden monien pikkujuttujenkin korjaamisesta.

Mentiin ensin ilman jalustimia ja tarkoitus oli saada jalka oikeaan asentoon. Itse olen oppinut kuluneiden vuosien aikana, että ilman jalkkareita jalat saavat roikkua rentoina alhaalla ja varpaat sojottaa ihan mihin suuntaan vaan. Nyt kuitenkin jalkapohja piti pitää suorassa, lonkka riittävän auki ja polvet puristamatta satulan tukiin. Kyllä ensimmäisillä metreillä lonkat huusivat hoosiannaa, mutta yllättävän pian ne vetreytyivät omille paikoilleen.

Myöhemmin piti ratsastaa jalat oikeassa asennossa myös jalustimien kanssa ja tämä tuntui aiheuttavan vielä enemmän ongelmia. Elina korjasi muun muassa jalustimeni oikeaan kohtaan, minulla kun tuppaa jalustin olemaan varpaalla, vaikka se pitäisi olla siinä leveimmässä kohtaa jalkaa. Tämä korjaus tuotti järkyttävästi päänvaivaa ja jotenkin uusi asento stimuloi ihan uusia ärsykkeitä kropassani ja en meinannut pystyä ratsastamaan, koska minua kutitti niin paljon!

Itselläni isoin korjaus istunnassa löytyy kuitenkin jalkojen sijaan yläkropasta ja hartioista. En tajua, miksi en vain saa lapoja auki ja hartioitani pysymään takana. Argh. Elina saa karjua tästä minulle koko ajan. Ja toinen iso korjaus on kädet. Miksi se kyynärpää ei pysy oikeassa kulmassa, ja miksi ne kädet aina laskeutuvat sinne hevosen harjaan? Turhauttavaa.

No, istunta hetkeksi syrjään, sillä istuntapainotteisen valmennuksen jälkeen meillä oli ihan muuta ohjelmaa. Treenailtiin vähän taitoratsastusjuttuja ja mikäli oikein ymmärsin, niin jotain samankaltaisia tehtäviä on lännenratsastuksessa. Ihan vierasta maaperää siis minulle!

Tunnilla meidän piti muun muassa kääntää hevosta pienen, puomeista rakennetun neliön sisällä sekä kiertää laukassa kahta maneesin eripäädyissä olevaa autonrengasta mahdollisimman kovaa. Ihan mukavaa vaihtelua ja tärkeää mielenvirkistystä niin ratsastajille kuin hevosillekin. En kuitenkaan ainakaan ihan vielä ole vaihtamassa lajia, henkeen ja vereen kouluratsastaja.

Tämänviikkoinen valmennustunti keskityttiin taas kouluratsastukseen, mutta omalta osaltani se sujui ihan eri eläimen kyydissä kuin aiemmin. Wiku vaihtui nimittäin Anteroon, joka on suuri ja suloinen hannoverruuna. Ikää löytyy vasta kuusivuotta ja paljon on vielä opittavaa, mutta aivan valloittava hevonen kyseessä. Taisin taas rakastua...

Sain aika rauhassa hakea hevosta itselleni, Elina tietysti heitteli koko ajan neuvoja ja korjauksia, mutta varsinaista tehtävää meillä ei ollut. Alkuun tuntui, että mikään ei onnistu ja tunnista tulee vaan kaaosta. Anteron isot liikkeet tuntuivat Wikun jälkeen vaikeilta istua ja minulla meni melkein kaikki keskittyminen oman kropan kasassa pitämiseen ja korjaamiseen.

Pikkuhiljaa palaset alkoivat kuitenkin loksahdella paikoilleen ja epätoivo muuttui iloksi. Pätkittäin hevonen tuntui jopa hyvältä, mutta nämä hyvät pätkät olivat kuitenkin varsin lyhytkestoisia, mutta ainakin tiedän, mitä tunnetta jatkossa metsästän. Tietysti täytyy ottaa hevosen nuori ikäkin huomioon, mutta hiljaa hyvä tulee.

Vaikka tykkään Wikusta paljon, niin Antsan kanssa sovimme ehkä paremmin toisillemme. Pitkät jalkani eivät näyttäneet ollenkaan liian pitkiltä ja laukkakin tuntui paljon kotoisammalta istua. Antero on yksityishevonen, mutta näillä näkymin saan alkaa valmentautua ja mahdollisesti kisaillakin sen kanssa. I'm so happy.

Tunnin lopuksi tultiin vielä kahteen otteeseen Tutustumisluokan kouluohjelma, koska lauantaina mennään Anteroisen kanssa kotitallin kisoissa kyseinen rata. Sen lisäksi mennään vielä kn:kin. Vähän jännittää, kun ihan uusi hevostuttavuus ja heti mennään kisoihin. Nämä ovat onneksi kuitenkin vaan harjoituskisat kotitallilla, niin ei hirveän suuria paineita tarvi ottaa. Ja lahjattomat reenaa, vai miten se nyt meni.