Melkein hiuskriisi

Tässä yhtenä päivänä tällä viikolla meinasi ensimmäistä kertaa iskeä hiuskriisi ja katumus. Sinänsä aika hyvin, että vasta nyt, kun hiusten radikaalista muutoksesta on kuitenkin jo kulunut puolitoista kuukautta. Selailin vanhoja kuvia koneelta ja haikein mielin katselin pitkiä hiuksiani. Kunnes lopulta totesin, että näin on parempi. Niin paljon helpompaa on elämä näiden lyhyempien hiusten kanssa, eivätkä nämä ainakaan minun silmääni kovin pahoilta näytäkään, vaikka pitkät hiukset on tietysti aina pitkät hiukset ja omalla tavallaan näyttävät.

Tästä pienimuotoisesta kriiseilystäni innostuneena päätin, että vaikka en viime aikoina kovin aktiivinen bloggaaja olekaan ollut, niin nyt on aika päivittää blogin ulkoasukin ajankohtaisemmaksi. Nyt vastaa bannerin kuvakin taas hieman enemmän tämänhetkistä todellisuutta. Toivotaan, että tämä uusi ulkomuoto saisi vähän kirjoitusinnostustakin kasvamaan. Ainakaan ei pitäisi ajanpuutteesta jäädä kirjoittaminen kiinni.

Se o loppu ny

Eilen jätettiin jäähyväiset ja toivoteltiin hyvät kesät lasten kanssa. Kuusi ihanaa viikkoa menivät aivan liian nopeasti, enkä voinut pidätellä itkua, kun eilen sain käteeni kortin, jonka tekemiseen jokainen ryhmäni lapsista oli osallistunut. Kyyneleet valuivat pitkin poskia, kun jokainen lapsi kävi vuorotellen antamassa minulle halin ja vieläkin meinaa tulla tippa linssiin, kun mietin yhtä tyttöä, joka halauksen jälkeen totesi minulle: "tulee kyllä vähän ikävä". Hyviä muistoja, paljon uusia oppeja, lisää rohkeutta ja iso kohennus omaan itsetuntoon. Lämmin ja hyvä mieli jäi myös sanoista, jotka ohjaajani oli palautelomakkeeni loppuun kirjoittanut: "Marika on oikealla alalla! Ottaisin hänet mielelläni työparikseni. Havainnoi, toimii, lempeä/tiukka tarpeen mukaan!"

Tänään oli vielä yhteinen loppupalaute koululla, jossa vedettiin vähän yhteen kaikkien harjoittelukokemuksia ja pohdittiin yhdessä, mitä on jäänyt käteen ja mihin asioihin pitää vielä keskittyä tulevaisuuden harjoitteluissa. Oli mukava kuulla muidenkin kokemuksia ja onneksi suurimmalla osalla oli harjoittelu sujunut hyvin.

Nyt onkin sitten virallisesti alkanut kesäloma. Ihan en vielä ole käsittänyt, että tässä sitä ollaan nyt oikeasti lomalla. Ehkä asia hahmottuu lähipäivien kuluessa tai viimeistään maanantaina, kun havahdun siihen, että minun ei aamulla pidä lähteä yhtään minnekään. Olen viimeksi viettänyt kesälomaa muistaakseni vuonna 2009, joten ihan mielelläni olen lomalla ja tulee kyllä täysin tarpeeseen. Taloudellisestihan näin opiskelijana ei ole kovin hyvä juttu viettää lomaa, mutta eiköhän asiat järjesty.

Odotan tulevaa kesää innolla. Suurempia suunnitelmia ei ole, mutta monia pieniä juttuja on, mitä haluaisin toteuttaa. Tärkein tavoite on kuitenkin nauttia ja rentoutua. Juhannuksen jälkeen pääsemme Eeron kanssa vihdoin muuttamaan ensimmäiseen yhteiseen kotiin ja en malta odottaa, että pääsen järjestelemään tavaroita uuteen asuntoon ja oikeasti rakentamaan yhteistä kotia.

Päivä päiväkodissa

Osallistun tällä postauksella Blogitallin viikkohaasteeseen,
lue osallistumisohjeet täältä

Puhelin tärisee klo 07.13 sen merkiksi, että on aika herätä. Sammutan herätyksen ja nousen ylös. Käyn vessassa, juon kaksi lasillista vettä ottaen samalla päivän vitamiinitarpeeni terveellisesti suoraan purkista ja puen edellisenä iltana valmiiksi valitsemani vaatteet päälleni. Petaan sängyn ja pesen hampaani. Vilkaisen kelloa ja kiroan mielessäni, miksi ihmeessä herään joka aamu niin aikaisin, vaikka tiedän, että tarvittaessa olisin aamulla vartissa valmiina. Käytän ylimääräisen ajan puhelimeni kanssa. Selattua tulee ainakin Facebook, Instagram, Twitter ja kiinnostavimmat uudet blogipostaukset.

Kellon lähestyessä uhkaavasti kahdeksaa, heitän eväät laukkuun ja ulkovaatteet päälleni. Juoksen raput alas, kaivan pyörän ahtaasta varastosta ja polkaisen parissa minuutissa Uudenkoiviston päiväkodille. Lukitsen pyöräni telineeseen ja kävelen iloisesti oman tupani ovesta sisään huikkaillen matkalla hyviä huomenia lapsiaan tuomassa oleville vanhemmille. Ulkovaatteet naulakkoon, eväät kahvihuoneen jääkaappiin ja uusi päivä voi taas alkaa.

Aamupala, mahdollisesti yhteinen tuokio penkeillä, eskareilla eskaria, vapaata leikkiä, ulkoilua, lounas, lepohetki, välipala, vapaata leikkiä, ulkoilua... Näin suurin piirtein päivä kuluu. Joku voisi ajatella, että päiväkodissa on tylsää, koska rutiinit ovat aina samat. En voi kuitenkaan sanoa, että näiden viiden viikon aikana, jotka olen nyt ollut harjoittelussa, olisin elänyt kaksi identtistä päivää. Joka päivässä on aina jotain, mitä ei ollut eilisessä. Joka päivä joku lapsista oppii jotain uutta tai yllättää meidät aikuiset - joko positiivisesti tai negatiivisesti. Toisinaan saa olla metsästämässä siivoojaa käytävältä, koska jonkun pitäisi tulla siivoamaan oksennukset pois lattialta ja toisinaan saa olla selvittämässä riitaa, joka on aiheutunut siitä, että yksi lapsista laulaa joululauluja keskellä kaunista kevätpäivää.

Huomenna alkaa minun viimeinen viikkoni harjoittelussa. Olo on haikea. Aika on kulunut aivan liian nopeasti, enkä haluaisi vielä lähteä pois. Ohjaajani ja koko työporukka on huikea. Lapset ovat toinen toistaan ihanampia. Voin suoraan ja valehtelematta sanoa, että ikävä tulee.

Olen viihtynyt päiväkodissa hyvin, mutta iltapäivät ja illat ovat hieman tylsiä. Makaan yksin sängyllä tuijottaen telkkaria tai vaihtoehtoisesti silmien edessä on puhelimen näyttö tai tietokoneen ruutu. Jos ilma näyttää kivalta, eikä ihan hirveästi laiskota, saatan käydä jopa lenkillä. Viikonpäivistä torstai on ehdottomasti paras. Silloin on tallipäivä. Laiskottelun sijaan muinakin iltapäivinä #MieluumminOlisinTallilla.