Syyslomailua

Tässä on taas vaihteen vuoksi vähän lomailtu, tällä kertaa syysloman merkeissä. Meillä alkoi loma jo viime viikon keskiviikkona ja sitä sitten juhlittiin tyttöjen kanssa Lomalle Lompsis -opiskelijabileissä. Ihan hauska ilta oli, eikä noiden supertyttöjen kanssa nyt tylsää voisi ollakaan.

Torstaina kävin päivällä ratsastamassa Anteron itsenäisesti, koska meillä ei ollut valmennusta illalla. Oli outoa taas pitkästä aikaa ratsastaa ihan yksin ja muutenkin olla tallilla ihan rauhassa itsekseen. Anterolla oli aika virtaisa päivä ja ensimmäinen puoli tuntia meni saada ruuna edes vähän rentoutumaan. Lopussa sujui kuitenkin jo tosi hyvin ja reenailtiin muun muassa vähän keskiraveja, jotka ensimmäistä kertaa ikinä tuntuivat edes vähän siltä, miltä pitääkin.

Tallilta tullessa poikkesin Porissa vaihtamassa vaatteet ja hakemassa vähän tavaroita, jonka jälkeen lähdin ajelemaan Punkalaitumelle. Täällä olenkin nyt sitten kohta viikon verran majaillut ja tylsistynyt yksikseni. Tänään sentään sain ensin Sinin seurakseni ja sen jälkeen Riikkakin pistäytyi vielä kahville. Huomenna ajattelin kotiutua taas takaisin Poriin ja illalla pääsen pitkästä aikaa taas ratsastamaan Elinan silmän alle.

Oo siellä jossain mun

"Odotanko turhaan sua sittenkin,

mitä jos vaan käy niin kuin muillekin. 

Välimatka piinaa ja painaa mua. 

Kuka päättää, ketkä saa onnistua.

 Oo siellä jossain mun."

Tota biisiä, myös pmmp:n versiona, ja noita sanoja oon pyöritelly mun mielessä koko Eeron armeijan ajan eli heinäkuusta asti, mutta nyt viime tiistain jälkeen vielä erityisen paljon. Eero siis ilmoitti tiistaina päässeensä RUKkiin, ja Haminaan siirtyminen on edessä ilmeisesti perjantaina. Mun pitäis kai olla ilonen. Tai toisaalta, kyllä mä oonkin ilonen Eeron puolesta, se reserviupseerikouluun pääseminen kun on ollu tavoitteena alusta asti. Tietysti odotan myös innolla sitä paljon puhuttua kurssijuhlaa, joka on sitten tammikuun alussa. Päälimmäisenä on kuitenkin ajatus, että Hamina on ihan vastakkaisella puolella Suomea kuin Pori. Nyt jo tuntuu, että ne viikonloppulomat menee ihan tajuttoman nopeesti, niin saati sitten kun toisen pitää ensin matkustaa toiselle puolelle Suomea, että edes nähdään.

Sitä toisen läheisyyttä kaipaa taas ihan eri tavalla, kun ulkona on kylmää, märkää ja pimeää, ja lähes kaikki vapaa-aika tulee vietettyä yksin täällä omassa pienessä kämpässä. Lisäksi kaipaan ihmistä, jonka kanssa jutella, keskustella ja vaihtaa kuulumisia. Tottakai mulla on kavereita, joiden kanssa jutella, mutta esimerkiksi kouluun liittyvistä jutuista olisi joskus ihan kiva puhua jonkun muunkin kuin luokkakavereiden kanssa. Whatsappin välityksellä on ihan eri asia kertoa asioista ja varsinkin kun toinen ei edes saa/pysty koko ajan käyttämään puhelinta ja keskustelemaan asioista silloin kuin ne olisivat ajankohtaisia. Viikonloppuna, kun nähdään - jos nähdään - on hirveän vaikeaa alkaa selittää, miten viikko on sujunut, kun ei enää yksinkertaisesti muista edes mitä on maanantaina tehnyt.

Ajatukset on niin sekasin muutenkin. Lähipiirissä ja ympärillä tuntuu koko ajan tapahtuvan järkyttävän paljon kaikkea, vaikeitakin asioita, ja tuntuu, että haluaisi jotenkin vain sulkea kaiken pahan pois elämästään ja yrittää olla ja elää kuin kaikki olisi täydellistä ja ihanaa. Elämä ja sen karu todellisuus ahdistaa, mutta ei kai se auta kuin hyväksyä tosiasiat ja jatkaa eteenpäin. 

Kun suljet silmäsi illalla, muista myös avata ne aamulla

Viime päivinä on ainakin minun ympärilläni kiusaaminen ja erityisesti koulukiusaaminen ollut suuresti läsnä. Tähän toki vaikuttaa se, että satun opiskelemaan sosiaalialaa ja koulun kautta olemaan juuri tällä hetkellä ala-asteella näkemässä kaikkea, mitä koulumaailmassa tapahtuu. Tiistaina illalla katsoin yleltä tulleen kaksituntisen suoran lähetyksen, joka käsitteli koulukiusaamista. Paikalla oli kiusattuja, kiusaajia, opettajia, oppilaita, vanhempia, julkisuuden henkilöitä, KiVa Koulu -hankkeen johtaja Christina Salmivalli ja oli paikalle saatu opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurukin. Hyvin laaja ja monipuolinen kattaus siis ja aihetta käsiteltiinkin monesta näkökulmasta.

Voin väittää, että kukaan, joka on käynyt peruskoulun, ei voi sanoa, että ei olisi koskaan nähnyt tai kuullut minkäänlaisesta kiusaamisesta. Se on karu fakta, että kiusaamista tapahtuu - niin lasten kuin aikuistenkin maailmassa - ja erityisesti koulukiusaaminen on aivan liian yleistä. Henkilökohtaisesti koulukiusaaminen ei kosketa minua kovin syvästi, en koskaan ole ollut pahasti koulukiusattu, enkä ainakaan omasta mielestäni ole koskaan ollut myöskään paha koulukiusaaja, mutta silti kiusaamisillan tarinat saivat kyyneleet silmiini.

Monesti kiusaaminen johtuu erilaisuudesta. Erilaisuus on rikkaus, mutta se myös pelottaa. Mielestäni nykypäivänä, kun on käytössä kaikki mahdolliset älylaitteet ja lähes jokainen on netissä 24/7, ei pitäisi enää olla epätietoisuutta tai pelkoa erilaisuudesta. Luulisi ainakin, että jokainen on huomannut ihmisten olevan erilaisia. Tietysti voihan se olla, että ollaan vain kateellisia siitä, että toinen uskaltaa olla oma itsensä, pukeutua niin kuin haluaa, seurustella kenen kanssa haluaa ja kuunnella sitä musiikkia, mistä oikeasti pitää. Varmasti monessa kiusaamistilanteessa on kyse siitä, että ei itse uskalleta olla sitä, mitä haluaisi oikeasti olla, joten puretaan sitä omaa pahaa oloa johonkin sellaiseen, joka uskaltaa.

Sen sijaan, että koulussa toitotetaan lapsille, että toisia ei saa kiusata, pitäisi mieluummin yrittää vahvistaa jokaisen lapsen itsetuntoa ja kannustaa olemaan rehellisesti oma itsensä. Hyvä itsetunto auttaa selviytymään mahdollisesta kiusaamisesta ja pääsemään siitä paremmin yli. Ainakin minä voisin kuvitella, että hyvän itsetunnon omaavan lapsen ei myöskään tarvitse yrittää pönkittää itsetuntoaan kiusaamalla, joten jos lapsi on ikäänkuin sinut itsensä kanssa, hänen ei tarvitse purkaa pahaa oloaan muihin.

Tästä päästäänkin aiheeseen, jota pohdittiin myös ylen kiusaamisillassa. Pitäisikö kiusaajaa rangaista vai auttaa? Jos kiusaaminen johtuu siitä, että kiusaajalla itsellään on paha olo, eikä hän osaa purkaa sitä muulla tavalla kuin satuttamalla jotain toista, auttaako siihen se, että pakotetaan pyytämään anteeksi ja annetaan esimerkiksi jälki-istuntoa. Luulisin, että ei. Kiusaaminen ei tietenkään ole hyväksyttävää ja yleinen käsitys on, että jos tekee väärin, saa rangaistuksen. Kuitenkin mielestäni jokainen tapaus pitisi käsitellä henkilökohtaisesti ja ottaa selvää niistä syistä. Sekä kiusatulle että kiusaajalle pitäisi tarjota apua. Valitettavasti kuitenkin esimerkiksi koulukuraattoreiden tai koulupsykologien määrät ovat oppilaiden määrään nähden aivan naurettavia, eikä heillä ole todellisia resursseja auttaa apua tarvitsevia lapsia tai nuoria.

Sen sijaan, että rangaistaan kiusaajaa, pitäisi ennemminkin rangaista koulua, joka ei pysty tai halua puuttua kiusaamistapauksiin. Jos samasta koulusta tulee toistuvasti ilmi kiusaamistapauksia, joille ei saada tehtyä mitään, voitaisiin koulua rangaista jotenkin. Siitä, minkälaisia nämä rangaistuskeinot olisivat, niin en tiedä, mutta eiköhän joku viisaampi jotain keksisi.

Suomalaiset opettajat ovat turhan paljon kiinni opettamisessa ja siinä, että nyt jokainen varmasti oppii täydellisesti kaikki mahdolliset laskukaavat ja suomen kielen taivutusmuodot. En väitä, etteikö se olisi heidän tehtävänsä, mutta kyllä minä ainakin muistan peruskouluikäisenä arvostaneeni sitä, jos opettaja joskus sattui kysymään mitä kuuluu ja oikeasti myös kuuntelemaan sen, mitä vastasin. Liian harvoin opettajat huomaavat oppilaidensa pahaa oloa tai jos huomaavatkin, ei heillä ole aikaa tai kiinnostusta lähteä purkamaan ja selvittämään sitä. Voin rehellisesti sanoa, että en tiedä missä tilanteessa itse olisin tällä hetkellä, jos yhdeksännellä luokalla silloinen opinto-ohjaajamme ei olisi ollut aidosti ja oikeasti kiinnostunut sen hetkisestä hyvinvoinnistani.

Tilanteisiin puuttumista ei varmastikaan edistä tämä perussuomalainen kulttuuri siitä, että pidetään huoli vain omista asioista, eikä puututa muiden ongelmiin. Jokaisen aikuisen pitäisi avata silmänsä ja katsoa ympärilleen. Pienikin teko toisen hyväksi, voi muuttaa sen toisen elämää merkittävästi.

"Viimein sain silmät aukasta.
Se mitä meil onkaan on haurasta"

Lomailua

Olen tässä suunnilleen viikon verran saanut lomailla, kun meillä ei ollut koulua viikkoon. Tarkoitus kai olisi näinä päivinä, kun ei ole opetusta tai friitalassa vastuuta, niin tehdä jotain koulutehtäviä ja opiskella ahkerasti. Omalta osaltani tämä ei ihan toteudu. Viimeisen viikon olen ottanut varsin rennosti ja vietellyt aikaani maaseudun rauhassa Punkalaitumella. Siellä tietysti vähän yritin olla avuksi ja tehdä kotihommia, kuten laittaa ruokaa, pestä pyykkiä ja leipoakin vähän kerkesin. Meillä oli veljeni lukion kautta viikon verran saksalainen poika asumassa myös, joten ihan tavallista arkea ei kuitenkaan eletty. Normaalisti ruokapöydässä ei tule välttämättä kovin usein opeteltua, miten maito saksaksi äännetään oikein...

Täytyy kyllä todeta, että oli pitkästä aikaa tosi kiva viikko. En ole Poriin muuton jälkeen tuntenut oloani täysin kotoisaksi Punkalaitumella porukoiden luona, mutta nyt oli taas pitkästä aikaa sellainen fiilis, että viihdyin siellä. Tosin isäni kyllä taisi pariinkin otteeseen sanoa minun olevan luonnostani kaupunkilainen, kun valitin pimeydestä ja tylsyydestä.

Nyt onkin sitten taas vaikeaa palata tähän tavalliseen arkeen. Jotenkin kummasti sitä ihminen laiskistuu, kun ei tarvitse tehdä juuri mitään. Ehkä koulussa käyminen olisi mukavampaa, jos siitä saisi jotain enemmän irti. Tällä hetkellä kun tuntuu siltä, että tuo Friitala-projekti on täysin floppi ja muuta kouluahan meillä ei tässä syksyllä kauheasti ole. Näyttäähän se iso projekti paperilla hienolta, mutta todellisuudessa meillä ei ole tuolla ala-asteella mitään merkityksellistä roolia tai omaa paikkaa, enkä ainakaan minä usko, että tästä hyötyy kukaan. No.. parannuksia odotellessa.

Minulla oli kamera mukanani Punkalaitumella, koska halusin ottaa pari kuvaa hieman muuttuneesta maisemasta. Lapsuuden paras leikkipaikka eli lähimetsä on pistetty matalaksi ja ihan täysin en vielä ole tottunut tähän uuteen näköalaan, mikä meidän mökin terassilta nykyisin aukenee.