Tietoista taukoilua

Olen täysin tietoisesti jättänyt blogiin kirjoittamisen taka-alalle viime aikoina. En varmaan koskaan ennen ole ollut niin stressaantunut koulusta kuin nyt viimeisten viikkojen aikana. Työtahti on ollut aivan mielettömän hurja ja ihmettelen suuresti, miten olen toistaiseksi pysynyt aikataulujen suhteen muiden mukana. Onneksi edes osa kouluun liittyvistä jutuista on ollut mielenkiintoisia, että ihan pelkkää pakkopullaa tämä opiskelu ei ole ollut.

Parasta on ehdottomasti ollut varhaiskasvatusopintojen alkaminen. Ihanaa huomata taas, että motivaatio koko koulun suhteen on kasvanut, kun on taas päässyt opiskelemaan jotain itselle mieluista. Paljon on päässä liikkunut sellaisiakin ajatuksia, mistä voisi ihan tänne bloginkin puolelle kirjoittaa, mutta täytyy katsoa, missä välissä sitä ehtisi.

Ratsastamassakin olen käynyt, mutta siitäkään en ole mitään tänne kirjoitellut. Anteron ja minun tilanteesta ja vaihtelevista ongelmista pystyisi varmaan kirjoittamaan tällä hetkellä romaanin, mutta nyt en sen enempää jaksa ruveta avaamaan. Hevonen menee kuitenkin eteenpäin pikkuhiljaa, mutta monella saralla on vielä paljon töitä ja tällä hetkellä tuntuu toivottomalta ajatus siitä, että muutaman kuukauden päästä pitäisi alkaa mahdollisesti pohtia jotain kisastarttejakin.

Nyt olen pitkästä aikaa taas vanhempien luona käymässä ja tuossa vieressä odottaa useampi sosiaalipedagogiikkaan liittyvä kirja, joihin pitäisi alkaa perehtyä. Huhhuh.

Paluu koulunpenkille

Kotiuduin eilen iltapäivällä pitkän joululoman jälkeen takaisin Poriin, koska tänään piti mennä kouluun. Meillä alkoi koulu vasta 10.15, että ihan hirveän aikasin ei näin ensimmäisenä päivänä pitänyt herätä, luojan kiitos. Ohjelmassa oli pelkästään Friitalan projektiin liittyviä juttuja ja kyllä eilen illalla vahvasti harkitsin, että jäisin kotiin. Mielenkiinto aika nollassa tuon projektin suhteen, mutta kai se täytyy nyt kunnialla loppuun hoitaa. Vaihtoehtoja kun ei ole.

Tämä kevät on aika työntäyteinen ja lukujärjestys näyttää järkyttävän täydeltä viime syksyyn verrattuna. Tätä ei helpota yhtään se, että lähes kaikki kevään opinnot ovat sellaisia, jotka eivät kiinnosta itseäni yhtään. Yksi englanninkielinen opintojakso, ruotsia, moniammatillisia opintoja ja plaah... Onneksi sentään suuntaavat opinnot alkaa heti tällä viikolla ja matka kohti lto-pätevyyttä alkaa, jee. Varhaiskasvatuksen ensimmäiset opinnot pitää vielä meidän tutoropettaja, joka on kyllä ihan huippu. Odotan kyllä innolla näitä perjantaiaamupäiviä, toivottavasti en joudu pettymään.

Pari kuvaa vielä lauantailta...

Prinsessaleikkejä

Vuosikin on vaihtunut sitten viime postauksen... Vielä viime vuoden puolella - itseasiassa vuoden viimeisenä maanantaina - kävin ratsastamassa Anteroisen. Hevonen oli ihan ok, vähän turhan virkeä ja vauhdikas, mutta ei kuitenkaan tehnyt mitään tyhmää.

Itse uudenvuoden vietin ihan vain kotosalla pelkäävän koiran kanssa, mutta tarkoitus ei ollut tulla kirjoittamaan Anterosta tai uudestavuodesta, vaan nyt viikonloppuna olleesta Haminan reserviupseerikoulun kurssijuhlasta. Lyhyesti voisin ehkä kuvailla viikonloppua sanalla huikea.

Lähdin vähän pessimistisellä asenteella, en odottanut juhlaa yhtään ja pikemminkin sinne meneminen oli enemmän pakkoa kuin pääsemistä. Ärsytti, että piti lähteä lauantaiaamuna neljältä Haminaan ja edeltävänä yönä ei voinut edes nukkua, koska hiukset oli nutturalla. Yllätyin kuitenkin enemmän kuin positiivisesti ja siinä vaiheessa, kun seisoimme maneesin pihalla ja lähes 700 upseerioppilasta marssi eteemme, kaikkosi kaikki ärsytys ja siitä eteenpäin nautin koko päivästä.

Me majoituimme Eeron kanssa Kouvolassa, joten ruusurynnäkön jälkeen pääsin hotellille laittautumaan ja viettämään laatuaikaa ihan kahdestaan. Sieltä lähdettiin vasta kolmen aikaan takaisin Haminaan, itse juhlaan. Haminassa menimme ensin syömään, jonka jälkeen aika nopeasti pääsimme seuraamaan varsinaista ohjelmaa. Yleensä kaikkien juhlien tällaiset viralliset osuudet ovat aika tylsiä ja puuduttavia, mutta täytyy kyllä sanoa, että nyt jaksoin kuunnella jokaisen puheen ja esityksen, enkä pitkästynyt ollenkaan.

Virallisen ohjelman jälkeen hengailtiin vain Eeron kanssa ja pääsin vähän näkemään, millaisten ihmisten kanssa se mies siellä aikaansa viettelee. Oli hauskaa tutustua uusiin ihmisiin. Käytiin me siinä nopeasti yksi valssikin tanssahtelemassa, vaikka oli kyllä aikas ahdasta tanssilattialla.

Esiintyjiä me emme olleet katsomassa, mutta kuuleman mukaan Niko Kivelä oli vetänyt ihan hyvän shown, kun taas Softengine oli ollut aika pettymys. Upseerioppilaiden coverbändiä me sitten oltiin itsekin jo katsomassa ja hyvin pojat veti. Tunnelma oli katossa ja jos mahdollista niin speksin aikana se nousi entisestään. Täytyy kyllä nostaa hattua niille, jotka tuota speksiä oli tekemässä. Mieletön. Vaikka ihan kaikki jutut eivät ehkä auenneet minulle samalla tavalla kuin upseerioppilaille, niin silti pysyin kyllä hyvin kärryillä ja sain nauraa.

Kun hotellille päästiin illalla myöhään, niin olin kliseisesti sanottuna väsynyt, mutta onnellinen. Minulla on maailman ihanin ja herrasmiesmäisin upseerioppilas <3