Se, että pitää nyt muuttaa hetkellisesti takaisin vanhempien luokse, stressaa aivan älyttömästi. Ajattelinkin nyt lievittää tätä masennustilaani miettimällä, mitä huonoja puolia yksin asumisessa on. Kaikin puolin nautin yksin olemisesta ja elämisestä, mutta kyllä tässä huonojakin asioita on.
Monille tulee ensimmäisenä varmaan ajatus siitä, että yksin asuminen olisi pelottavaa. On tietysti ihan luonnollista, jos pelkää yksin olemista ihan yleensäkin, niin pelkää myös yksin asumista. Itse en ole lapsena pelännyt yksin olemista, enkä ole kertaakaan pelännyt yksin omassa kämpässäkään. Totta kai yksin ollessa on liikaa aikaa ajatella kaikenlaista ja joskus tulee mieleen mitä tyhmempiäkin asioita, mutta ei omassa mielessä ainakaan ole käynyt mitkään pelottavat ajatukset esimerkiksi siitä, että joku hullu tulisi tänne ja tekisi minulle jotain. Enemmän nuo ajatukset liittyvät vaikkapa siihen, että mitä jos sattuukin yksin ollessa esimerkiksi pyörtymään ja satuttamaan itsensä. Olen tosin yrittänyt lohduttautua, että kyllä ne perheenjäsenet, poikaystävä ja kaverit heti alkavat kysellä, jos minusta ei kuulu mitään.
Yksin asuessa luonnollisestikin vastaa yksin koko taloudesta. Ainakin näin köyhän opiskelijan näkökulmasta ei aina tunnu kivalta, kun pitää yksin maksaa vuokra, laskut, ruuat ja kaikki. Suoraan sanottuna ärsyttää, kun jokainen sentti pitää laskea ja miettiä etukäteen voinko nyt ostaa sitä ja tätä, että riittää rahaa vielä esimerkiksi syömiseenkin. Kotona asuessa ei ikinä tullut sitä tilannetta, että jääkaapissa ei olisi ollut ruokaa sen takia, että ei yksinkertaisesti vaan ole yhtään rahaa.
Huonosta rahatilanteesta johtuen yksin asuessa syömiseni on paljon yksipuolisempaa ja epäsäännöllisempää kuin vanhempien luona asuessa. Ei ole rahaa ostaa kaupasta kaikkea monipuolisesti, ja monesti tuotteiden pakkauskokojen suhteen ei ole kyllä ajateltu yksin asuvia yhtään. Jos ostat ja teet jotain ruokaa, sitä on syötävä sitten koko viikko, koska sitä ei ole tuhoamassa kukaan muu kuin sinä itse ja tietenkään itse vähäisillä rahoilla ostettua ruokaa ei halua heittää roskiin.
Rahan lisäksi myös yleinen laiskuus ja saamattomuus vaikuttavat ainakin minun syömiseeni. Inhoan kaupassa käymistä ja monesti tulee sitten syötyä vain jotain kaapissa valmiiksi olevaa makaronia, kun ei yksinkertaisesti viitsi lähteä kauppaan. Eilen ja tänäänkin olen muun muassa "joutunut" juomaan kahvini mustana ihan vain siitä syystä, että en ole jaksanut käydä hakemassa kaupasta maitoa. Kotona meillä äiti on se, joka huolehtii kaupassa käymisestä, joten ei tarvitse kuin jaksaa nostaa oma takapuoli sohvalta ja kävellä jääkaapille tai mikä vielä parempaa, suoraan valmiiksi katettuun ruokapöytään!
Laiskuuden vuoksi myös kaikki kotityöt jäävät välillä enemmän tai vähemmän tekemättä. Kaikki tiskaamisesta imuroimiseen pitää hoitaa ihan itse, ja mikä pahinta, kukaan ei ole koko ajan huohottamassa niskaan ja käskyttämässä myös oikeasti hoitamaan ne arjen askareet. Täytyy todeta, että tässä reilu puolen vuoden aikana olisi sen imurin useamminkin voinut tuolta komerosta kaivaa esille...
Yksin asuessa myös mökkihöperöitymisen vaara on suuri. Omalla kohdallani en tosin voi sanoa joutuneeni yksinäisyyden uhriksi. Pikemminkin päinvastoin tuntuu siltä, että koko ajan saisin olla juoksemassa paikasta toiseen. Tietysti välillä - varsinkin jos olen viikonloput Porissa - tuntee olonsa yksinäiseksi, mutta ainakin itselläni on kavereita, joille voi aina soittaa.
Rahankäytön, syömisen, siivoamisen ja mökkihöperöitymisen lisäksi on vielä yksi asia, joka näin helposti kyllästyvänä ihmisenä ärsyttää suunnattoman paljon yksin asumisessa. Nimittäin se, että hammastahna kuluu järkyttävän hitaasti! Meillä kotona kenelläkään ei ole omaa hammastahnaa, vaan jokainen käyttää sitä, mitä kaapissa sattuu olemaan. Se, mitä siellä kaapissa on, vaihtelee usein ja näin ollen ei kyllästy niin helposti. Yksin asuessa taas sitä samaa hammastahnaa pitää käyttää puoli ikuisuutta ja hampaiden peseminen on entistä raskaampi ja uuvuttavampi prosessi kuin normaalisti.
.JPG)
